Voittamattomat (The Undefeated)
 
Pääosissa: John Wayne, Rock Hudson, Antonio Aguilar
 
Ohjaus: Andrew V. McLaglen (1969) 119min
 
Kolme päivää sisällissodan päättymisen jälkeen eversti John Henry Thomas (John Wayne) johtaa vielä taisteluja Etelän joukkoja vastaan. Tieto sodan päättymisestä ei ole saapunut hänelle. Sen sijaan Etelän joukoissa asiasta ollaan tietoisia, mutta osa haluaa jatkaa taistelua miehittäjiä vastaan. Tämän seurauksena Thomas saa tarpeekseen ja eroaa armeijasta ryhtyäkseen hevoskauppiaaksi. Yhdessä sotilaidensa ja cherokee-heimoon kuuluneen adoptiopoikansa Blue Boyn (Roman Gabriel) kanssa, he lähtevät hevosjahtiin, myydäkseen ne Yhdysvaltain armeijalle. Toisaalla Konfederaation eversti James Langdon (Rock Hudson) aikoo paeta sotilaidensa ja näiden perheiden kanssa Meksikoon keisari Maximillianin luo. Kun armeija ei ole valmis maksamaan hevosista Thomasin pyytämää hintaa, päättää hän myydä hevoset Meksikon armeijalle, ja matkalla he törmäävät Langdonin retkikuntaan. Autettuaan heitä selviytymään meksikolaisbandiiteista, ryhmät ystävystyvät. Myöhemmin Thomas löytää Langdonia saattamaan tulleet meksikolaissotilaat kuolleina. Langdon jatkaa matkaa Durangoon, mutta siellä olevat sotilaat ovatkin Benito Juarezin sotilaita, jotka uhkaavat tappaa Langdonin retkikunnan, mikäli tämä ei saa suostuteltua Thomasia antamaan hevosia heille. Thomas suostuu, mutta saa samalla Meksikon armeijan vihat niskaansa.
 
Elokuva alkaa hulppealla sotakohtauksella: kanuunat paukkuvat ja sotilaiden kuolemat ovat näyttäviä. Lippuaan puolustavat Konfederaation sotilaat herättävät kunnioitusta. Samoin eversti John Henry Thomas, kun tämä tajuaa syyllistyneensä taisteluihin rauhan tultua voimaan. Voittajan on kuitenkin helppo olla. Sen sijaan häviäjän osa on vaikeampi, varsinkin kun he ovat jatkaneet taisteluja tietoisena rauhasta. Kohtauksesta tulee mieleen ensimmäisen maailmansodan päättymiseen sijoittuva tapahtuma, jossa juuri sotaan liittynyt amerikkalaisupseeri kunnianhimossaan johdatti miehiään taisteluun, vaikka tiesi rauhan koittaneen 10.10.1918 kello 10 ja kymmenet miehet kuolivat suotta.
 
Eversti James Langdon ei halua kotitalonsa ja maittensa päätyvän Pohjoisen ihmisille, ja koska hän pelkää vankilatuomiota, hän näkee paremmaksi tuikata talonsa tuleen ja lähteä Meksikoon evakkoon. Tästä olisi voinut saada hyvinkin voimakkaan kohtauksen, mutta McLaglenin taidot eivät ole siihen riittäneet: Hudson huokaa haikeana heittäessään soihdun kotinsa aulaan. Esimerkiksi kotimaisessa draama-/sotaelokuvassa ”Evakko” tuo on hoidettu koskettavammin. Kun elokuvan kannalta näinkin tärkeässä kohtauksessa on epäonnistuttu, ei se lupaa kovin hyvää loppuosaltakaan. Eli komeasti mennään Rio Granden pohjaan.
 
McLaglen on tuonut elokuvaan kaikki kliseet, mitä mieleen voi juolahtaa. Pahimpina itsenäisyyspäivää viettävien Langdonin ja Thomasin joukkojen keskelle puhkeava ”komediallinen” joukkotappelu sekä päähenkilöiden oikeudenmukaisuus ja hyväntahtoisuus kaikkien asioiden suhteen, tietenkin se yksi rasistinen mulkvisti Etelän joukoissa ja mustasukkainen kosija mahtuvat mukaan. Langdon on hyvä isäntä mustille työntekijöilleen ja ymmärtäväinen tyttärensä Charlotten ja cherokeen välisestä rakkaudesta. Sinänsähän tuo rakkausteema on melko rohkea ja harvinainen: yleensä tuohon aikaa oli totuttu, että korkeintaan valkoinen mies saattoi tuntea ihastusta intiaaninaista kohtaan. Thomas miehineen puolestaan suostuvat antamaan hevosensa ilman maksua ihan noin vain, keneltäkään ei tule poikkipuolen sanaa. Tässä vaiheessa korpesi jo täysillä. McLaglenin elokuvat ovat melkein aina perustuneet toimintakohtauksiin, mutta alkua lukuun ottamatta nekään eivät sykähdytä, mutta  hevosajokohtaukset ovat toki näyttäviä. Sen enempää meksikolaisbandiitit kuin Thomasin ”petturuutta” rankaisemaan tulevat ranskalaisjoukotkaan eivät muodosta minkäänlaista vastusta, he kun eivät osu aseillaan keneenkään tai mihinkään.
 
Elokuvan teemana on sodanjälkeinen yhdentyminen. Parhaiten tuo ilmenee Waynen ja Hudsonin keskinäisissä kohtauksissa: miehistä huokuu kunnioitus toisiaan kohtaan, kuten voisi kuvitella tapahtuvan myös tosielämässä upseerien kesken. Sen sijaan Langdonin käly Ann (Marian McCargo), joka menetti miehensä taistelussa Thomasin joukkoja vastaan, on ärsyttävän anteeksiantavainen. Tästä olisi puuttunut vain se, että Thomas ja Ann olisivat menneet naimisiin. Kun Euroopassa Meksikon sotilaita kuvattiin raakoina teloittajina, on ”Voittamattomissa” sama rooli annettu meksikolaiskapinallisille. Oikeisto-vasemmisto - asetelma on siksi selkeästi nähtävissä. Ansioksi on luettava, että kapinalliset saavat kuitenkin elokuvassa ymmärrystä. Totuushan lienee kuitenkin jossain näiden kahden näkemyksen välissä.
 
Arvosana: **