Gringo nimeltä ’Pyhä Henki’ (Uomo avvisato mezzo ammazzato... Parola di Spirito Santo/His Name Was Holy Ghost)
 
Pääosissa: Gianni Garko, Cris Huerta, Pilar Velázquez
 
Ohjaus: Giuliano Carnimeo (1971) 94min
 
Kaksi miestä taistelee meksikolaisen alueen johtajuudesta. Kenraali Ubarten miehet (Poldo Bendandi) hyökkäävät laillisen johtajan don Mendozan (George Rigaud) kimppuun ja vangitsee hänet ja hänen tyttärensä Juanan (Pilar Velázguez). Paikalle ilmaantuu salaperäinen muukalainen, Harold (Gianni Garko), joka pelastaa Mendozat. Ihmiset alkavat kutsua valkoisiin pukeutunutta miestä ’Pyhäksi Hengeksi’. Harold on kuitenkin vain mies, joka on pokerissa voittanut kultakaivoksen ja on nyt etsimässä kaivosta ja haluaa uusia valtauksen alueen johtajalta. Vaikka Mendoza on laillisesti johtaja, hän ei voi uusia valtausta. Harold kääntyy Ubarten puoleen, joka ei tiedä kaivoksesta mitään, mutta yrittää palkata Haroldin avukseen. Harold ei ole kiinnostunut ja lähtee ja joutuu uudestaan pelastamaan Mendozan hengen. Mendozan yrittävät saada Haroldia osallistumaan vallankumoukseen, mutta Harold ei suostu siihenkään, ja Mendozat pakenevat Yhdysvaltoihin. Siellä he saavat avukseen Chickenin (Cris Huerta) ja lopulta myös Haroldin, joka ei löydä kaivostaan: kartassa kun sattuu olemaan luodinreikä sijainnin kohdalla ja toisekseen epäilee Ubarten tietävän kaivoksesta jotain. Yhdessä meksikolaisten kanssa he hyökkäävät sotilastukikohtaan, mutta kun Mendozat joutuvat vangituiksi, miehet lähtevät Ubarten linnoitukseen, sillä Harold on saanut tietää, että kultakaivos on myös siellä.
 
Luettuani pelkästään positiivisia arvosteluja elokuvasta, tuli sen hankkimisesta lähes pakkomielle. Olihan kyseessä Carnimeo/Garko yhteistyö, jotka poikivat kolme mainiota Sartana-elokuvaa. Kun sain sen lopulta hommattua ja katsottua, niin olin pahasti pettynyt eikä toinen katsontakerta muuttanut mielipidettä. Sartana oli muuttunut komediallisesta toiminnasta toiminnalliseksi komediaksi, jonka komedia osoittaa paikoin todella huonoa makua. Ihan kirjaimellisestikin, sillä eräässä kohtauksessa Harold syöttää vihollisilleen hevosen paskaa! Kanoille syötetään ruutia, joten kun seuraavana aamuna tuoreet kanamunat päätyvät sotilaiden paistinpannulle, niin KABOOM!!! Joukkoon mahtuu toki hauskojakin hetkiä, lähinnä verbaalisella puolella: kun Harold päättää tunkeutua Ubarten linnakkeeseen, hän ottaa avukseen Troijan hevosen (Trojan Horse), tässä tapauksessa bordellin työntekijöitä. Eli kyseessä on Trojan Whores. Ubarten paetessa hän päättää erottaa kaski sotilastaan, jotka ovat tiellä: ”You’re fired!” mies huutaa ja ampuu molemmat.
 
Harold eli ’Pyhä Henki’ on siis jonkinlainen parodiahahmo Sartanasta ’Arkunkantajasta’, joka oli jo itsessään parodiahahmo. Molempia yhdistää käsittämätön kyky olla aina edellä vastustajiaan, ilmestyä oikeaan paikkaan oikeaan aikaan, yliluonnollinen aseenkäsittelytaito ja egoistinen luonne. Harold on pukeutunut valkoisiin, Sartana mustiin. ’Pyhää Henkeä’ korostaa Haroldin lemmikki, valkoinen kyyhky, joka tosin itse luulee olevansa kotka. Elokuvan juoni on Tito Carpin tuttuun tyyliin varsin monimutkainen ja varsin sekava: sen seuraaminen osoittautui varsin hankalaksi. Innoitusta on saatu Hill/Spencerin elokuvista, etenkin Trinitystä joukkotappeluineen. Koreografia ja muu toteutus eivät vaan ole lähelläkään samaa tasoa kuin Trinityissä. Cris Huertan roolihahmo muistuttaa Spencerin Bambinoa, eikä heistä ole kovin pitkä matka Oliver Hardyyn, tuohon hyväntahtoiseen mieheen, jolla pinna katkesi tämän tästä. Toisin kuin Harold, Chicken lähtee auttamaan meksikolaisia hyvästä tahdosta ja ehkä saisi palkkioksi vähän rahaa, jolla kirkon remonttia saisi vauhditettua. Vaan iskeeköhän mieheen kultakuume?
 
Komediaksi elokuvassa on paljon toimintaa ja uhriluku on lähes ”Hot Shots 2:n” tasoa. Elokuvan ensimmäisen kymmenen minuutin perusteella se voisi olla mikä tahansa toimintaleffa: kun Harold saapuu varsin erikoisen kiväärinsä kanssa pelastamaan Mendozaa, niin spagettiwesternien paras puoli on esillä. Itse olisin toivonut linjan jatkuvan samana. Näyttelijät eivät vakuuta koomikoina. Elokuva olisi voinut olla jotain, mutta tällaisena ei ainakaan minun makuuni. Mutta samaa voisi eteläeurooppalainen sanoa Speden länkkäreistä. Niin suosittu tämäkin leffa oli, että se sai kolme jatko-osaa.
 
Arvosana: *½