Leppymättömät (The Unforgiven)
 
Pääosissa: Burt Lancaster, Audrey Hepburn, Joseph Wiseman
 
Ohjaus: John Huston (1960) 118min
 
Jossain päin Yhdysvaltoja asustelee Zacharyn perhe, joka tulee toimeen maanviljelyllä sekä karjan- ja hevostenpidolla. Perheen rauha rikkoontuu, kun pihapiiriin ratsastaa sapelia kantava Kelsey (Joseph Wiseman), joka saarnaa Zacharyn perheen tuhoa. Eräänä iltana pihalle saapuu kiowa Lost Bird (Carlos Rivas), joka väittää kuulleensa Kelseyltä, että Zacahryn perheen adoptiotyttö Rachel (Audrey Hepburn) on hänen siskonsa. Perheen pää Ben (Burt Lancaster) ja hänen veli Cash (Audie Murphy) lähtevät jäljittämää Kelseyä lopettaakseen moiset syytökset, mutta eivät saa tätä hengiltä. Lopulta koko asia riistäytyy käsistä, kun naapuritilan Charlie Rawlins (Albert Salmi) kuolee kiowien nuoliin käytyään kosioretkellä Rachelin luona. Rachelia aletaan syyttää intiaaniksi ja siksi syylliseksi Charlien kuolemaan. Etsintäpartio lähtee etsimän Kelseyä, joka ainoana tietää totuuden. Riippuessaan hirsipuussa, mies kertoo, miten hän ja Benin isä johtivat hyökkäystä kiowien kimppuun, ja kyllästyttyään tappamiseen, Zachary oli ottanut löytämänsä tyttövauvan omakseen. Kelsey olisi halunnut käyttää tyttöä, jotta hänen oma poika, jonka kiowat olivat vieneet, saataisiin takaisin. Zacharyn riitaantuvat muiden kanssa ja vetäytyvät tilalleen. Kiowat aikovat kuitenkin saada Rachelin itselleen.
 
Burt Lancaster oli itse tuottamassa tätä lännendraamaa, joka käsittelee rasismia ja ennakkoluuloja. Sitä ei pidä sekoittaa Eastwoodin samannimiseen 90-luvun westerniin (ilman ”The” artikkelia). Arvatenkin tehtävä osoittautui vaikeaksi, kun elettiin 50- ja 60-luvun taitetta. John Hustonin näkemys ei miellyttänyt rahoittajia, jotka halusivat saada elokuvasta mahdollisimman suuren taloudellisen menestyksen eikä sitä voinut saada mielistelemällä intiianeja. Huston on todennutkin, että ”Leppymättömät” on hänen elokuvistaan vähiten tyydyttävä. Romaania lukematta on vaikea tietää, minkälainen Alan Le Mayn tarina on alun perin ollut ja kuinka paljon Huston joutui lopulta antamaan periksi.
 
Vaikka kyseessä on draama, niin en tuntenut pitkästyväni missään vaiheessa. Lännenelokuvien kohdalla kun ensimmäinen odotus on pyssyn pauke. Elokuvan päättävän taistelun osalta luoteja ei enää säästellä, kun kiowa-soturit saapuvat kuin lampaat teuraalle, Zacharyn perheen kokiessa vain yhden takaiskun. Enemmänkin elokuvassa häiritsee, että hahmo jäävät loppujen lopuksi aika mielenkiinnottomiksi tai tylsiksi. Näyttääkö esim. Audrey Hepburn intiaaninaiselta? Ainoastaan Kelsey on vähän vangitsevampi hahmo. Ulkoisesti Wisemanin tulkitsema Kelsey näyttää Boris Karloffilta elokuvassa ”Ruumiinsieppaajat”: sama tyyli on saattanut innoittaa Eastwoodiakin ”Ruoskan” ja ”Kalpea ratsastajan” antisankareihin. Rasistit ovat rasisteja, ja heidät on kuvattu myös varsin yksioikoisesti. Rasismia on myös Zacharyn perheen piirissä, kun Cash ei enää hyväksykään väärän veristä (väristä) siskoaan. Mutta Hollywoodin tapaan tuhlaajapoika palaa lopulta pelastamaan tilanteen. Rachel kokee myös toisenlaista: kun sisko ei olekaan sisko, ja muut kosijat ovat poissa pelistä, niin Benhän päättää ottaa Rachelin vaimokseen. Tämä alkoi olla jo pikkuisen liikaa. Sen sijaan olisin odottanut, että Lost Crow olisi osoittautunut Kelseyn pojaksi, varsinkin kun hän oli tunnistavinaan mamma Zacharyn (Lillian Gish) soittavan pianolla Mozartia.
 
Elokuva on upeasti kuvattu: ulkokuvauksissa ei ole säästelty, joten preeria näyttää koko komeutensa. Hevosten kesyttäminen on toteutettu myös onnistuneesti. Näyttelijät hoitavat hommansa mallikkaasti, vaikka sivuosissa onkin vähän tuntemattomampia nimiä. Zacharyn kolmatta poikaa näyttelee ”Virginialaisesta” tuttu Doug McClure.
 
Reilu kolmekymmentä vuotta on tullut westernejä katsottua enkä muista nähneeni ”Leppymättömiä” aiemmin. Tosin elokuvan keskinkertaisuus saa sen unohtamaan melkein saman tien eikä uusintakatselulle ole tarvetta lähivuosina, vaikkei huonosta elokuvasta kyse olekaan.
 
Arvosana: **½