Pancho bandiitti (Pancho Villa)
 
Pääosissa: Telly Savalas, Clint Walker, Chuck Connors
 
Ohjaus: Eugenio Martin (1972) 92min
 
Pancho Villa (Telly Savalas) on vangittuna ja häntä kuljetetaan junalla. Panchon uskolliset miehet vapauttavat hänet, jonka jälkeen amerikkalainen Scotty (Clint Walker) saa tehtäväkseen mennä Yhdysvaltain Columbukseen ja ostaa aseita McDermottilta (Luis Dávila). Scottyn harmiksi McDermott on luvannut aseet toisellekin ostajalle, kenraali Goyolle (Antonio Casas). Goyon miehet ja Scotty käyvät taistelun siitä, kumpi aseet saa. Lopulta Scotty joutuu palaamaan Meksikoon tyhjin käsin. Goyo soluttaa palkkamurhaajat Panchon joukkoihin. Pancho Villa päättää hyökätä Columbukseen ja ottaa aseet itselleen. Tieto Villan hyökkäyksestä päätyy eversti Wilcoxin (Chuck Connorsin) tietoon ja tämä lähettää joukkonsa kukistamaan Pancho Villaa.
 
Espanjalainen Eugenio Martin on tarttunut historian merkkihenkilöön ”kieli poskessa – otteella”, sillä kyseessä on komedia, jolta on turha odottaa mitään syväluotaavaa kuvausta Meksikon vallankumouksen sankarista. Tarina liittyy löyhästi tosielämässä tapahtuneeseen Columbuksen taisteluun (1916), jonka Pancho Villa aloitti saadakseen aseita ja ampumatarvikkeita taisteluunsa Venustiano Carranzaa vastaan. Vaihtoehtoisesti hyökkäyksen syynä on ollut kostotoimi Yhdysvaltoja ja tämän asekauppaa vastaan. Pancho Villa poltti kaupungin mutta hävisi taistelun. Tämän jälkiseurauksena Yhdysvaltain armeija lähetti 5000 miehen joukon etsimään Pancho Villaa.
 
Minkähän takia tarinasta on sitten tehty farssi? Ehkä siksi, että koko Meksikon vallankumous vaikuttaa ainakin näin Härmän miehestä farssilta. Toki Pancho Villasta on tehty vakavampiakin tulkintoja ja onhan mies sen myös ansainnut. Käsikirjoituksen teki Julian Halevy (aka Julian Zimet) Eugenio Martinin tarinasta. Amerikkalainen Halevy oli jo ennen tätä tehnyt käsikirjoituksia Hollywoodiin, mm. ”Lännen hurjapäät” ja ”Kenraali Custer – Lännen suuri taistelija”, muttei juuri komediaa. Eikä espanjalaisen ja amerikkalaisen huumorin yhtälö oikein toimi. Suurin vika on hahmoissa: Scottya lukuun ottamatta hahmot vaikuttavat vähä-älyisiltä. Etenkin eversti Wilcoxin älykkyysosamäärällä varustettua miestä ei edes kelpuutettaisi armeijaan, saati everstiksi. Suuruudenhulluja on armeijoiden johdot ollut pullollaan, mutta täysiä idiootteja ei niinkään. Samaan hengenvetoon on todettava, että kivikasvoinen Connors on ainoa, joka saattaisi saada hymyä naamalle, ja sekin vaatii kyllä melkoisen väsymystilan. Välillä vain on niin, että se, joka ei varsinaisesti ole urallaan tullut tunnetuksi koomikkona, onkin yksi hauskimmista. Elokuvan huumori, slapstick, on niin ennalta arvattavaa, että se menettää tehonsa. Esimerkki: jos keittolautasella on kärpänen, ja eversti Wilcox käskee vieressä istuvan miehen hankkiutumaan siitä eroon, niin miten mahtaa käydä? Kohtaus päättyy niin, että huoneellinen miehiä heiluu kärpäslätkien ja sumutepullojen kanssa tekemässä tuhoja toisilleen.
 
Pancho Villa kuvataan toisaalta sankarina ja toisaalta taas diktaattorina, jopa despoottina. Tämmöisen kuvauksen perusteella ei voi oikein ymmärtää, että suuri joukko kannattajia seuraisi miestä sotaretkelle suureen ja mahtavaan USA:han. Savalasista paistaa jälleen kerran täysi intohimon puute: mies heittää roolinsa aivan lonkalta. Elokuvan suurimmassa osassa onkin Scotty. Mies on merimies, mutta miksi hän on mennyt taistelemaan Panchon joukkoihin, siitä ei anneta mitään vihjettä. Vaimokin miehellä on, Flo (Anne Francis), mutta se romanssi vetelee viimeisiään. Silti mies on mustasukkainen, kun jenkkisotilas yrittää liehitellä tätä. Pancho saa kuitenkin pariskunnan pohtimaan yhteistä tulevaisuuttaan. Vaan eipä tuokaan paljoa kiinnosta: jääkaappipakastimen kokoisen Clint Walkerin näyttelijäntaidoista kun ei juuri voi olla kuin yhtä mieltä.
 
Melkoinen ajanhukkahan tämä elokuva on. Paras kohtaus onkin, kun Pancho katsoo (autenttista!) filmipätkää itsestään ja jokunen hyvä rymistelykohtaus myös löytyy, mutta muuten leffan loppuun katselemisen syyksi voi lukea sen, kun Telly Savalas luikauttaa loppulaulun ”We All End Up The Same”. Tai sitten ei.
 
Arvosana: *½