Tapa ne kaikki ja palaa yksin (Ammazzali tutti e torna solo/Kill Them All and Come Back Alone)

Pääosissa: Chuck Connors, Frank Wolff, Franco Citti


Ohjaus: Enzo G. Castellari (1968) 96min


Konfederaation kapteeni Lynch (Frank Wolff) palkkaa Clyde Mac Kayn (Chuck Connors) miehineen ryöstämään miljoona dollaria Unionin linnakkeesta. Kultakolikot on piilotettu dynamiittipötköjen sekaan, joten tehtävä on vaarallinen. Tämän lisäksi Lynch kehottaa Clydea tappamaan kumppaninsa suoritettuaan tehtävän. Linnakkeen valtauksen jälkeen Clyde jättää miehensä oman onnen nojaan, mutta nämä seuraavat ja saavat hänet kiinni joen luona, jonne hän on upottanut kullan. Ennen kuin he ehtivät kostaa Clydelle, Unionin sotilaat saartavat heidät ja ottavat vangiksi, yhtä, Hoagya (Franco Citti) lukuun ottamatta. Unionin vankileirin johtaja paljastuu samaiseksi Lynchiksi, joka yrittää suostutella yksitellen miehiä kertomaan kullan sijainnin. Lopulta yksi miehistä suostuu, kun muut ovat järjestämässä pakoyritystä, jonka seurauksena vain Clyde jää henkiin. Lynch pettyy pahasti, kun joen pohjassa olleissa arkuissa ei ollutkaan kultaa. Hän arvelee kullan olevan yhä linnakkeessa ja lähtee sinne Hoagyn kanssa. Mutta paikalla on myös Clyde…


Likaisen tusinan” ja TV-sarja ”Mission: Impossiblen” innoittamana syntyi näitä elokuvia, joissa pieni ryhmä erikoisosaajia ottaa vastaan mahdottoman tehtävän. Siinä mielessä ”Tapa ne kaikki ja palaa yksin” muistuttaa ehkä enemmän jälkimmäistä, sillä Clyden miehet ovat vapaaehtoisesti mukana, ja tarinan ja hahmojen kehittely on tv-sarjamaisella tasolla, jos silläkään. Jos Frank Wolff, ja tietyin varauksin Chuck Connors jätetään pois, elokuvan näyttelijät kilpailevat myös huonoimpien näyttelijäsuoritusten sarjassa: Clyden miehet Deker (Leo Anchóriz), Hoagy (Franco Citti), Blade (Giovanni Cianfriglia), The Kid (Alberto Dell'Acqua), Bogard (Hércules Cortés) ovat tuossa järjestyksessä toinen toistaan huonompia. Mm. Bogardin sanavarasto on luokkaa ”You filthy bastard”, ”You son of a bitch”, ja hirveä irvistys naamalla, totta kai. Olipa elokuva minkälaista rymistelyä tahansa, niin jonkun näköistä hahmojen rakentelua tarina vaatisi. Nyt sitä ei tehdä edes Clyden tai Lynchinkään osalta. Olisi ollut hyvä edes jotenkin selittää esim. Lynchin siirtymistä Konfederaation harmaista Unionin sinisiin.


Sen sijaan toimintapuoli toimii ja sitä on riittävästi, jopa niin paljon, että se alkaa loppua kohti jo hieman puuduttamaan, varsinkin kun toiminnallisissa elokuvissa meno ja mellastus loppua kohti vain nousisi. Jos on vähäinenkin syy nyrkkitappelulle, niin tappeluhan siitä tulee, ja välillä ilman mitään syytäkään. Luvassa on akrobaattisia, ja sitä myöten koomisia tappeluja, putoamisia ja kuolemisia. Yhtään kertaa ei elokuvassa näytetä, että aseisiin ladattaisiin lisää ammuksia. Päätöntä meininkiä siis, eikä ihme, sillä tarinan takana on Tito Carpi, joka kirjoitti myös Sartana-elokuvia. Mutta Clydessa ei ole Sartanan tyyliä (erikoisia juonenkäänteitä kylläkin) eikä Connorsissa Garkon karismaa. TV-tähti Connorsin läpimurto jäi tekemättä enkä näin äkkipäätään muista mieheltä muita elokuvia kuin ”Hei, taas me lennetään!”


Jollakin kummallisella tavalla tämä jatkuva mellastaminen kuitenkin kiehtoo. Aivot on kuitenkin syytä jättää narikkaan, mitään syvällisempää pohdiskelua ei ole luvassa. Eiköhän elokuvan nimi jo kerro kaiken oleellisen.


Arvosana: ***