Hirttäkää heidät (Hang’em High)
 
Pääosissa: Clint Eastwood, Inger Stevens, Pat Hingle

Ohjaus: Ted Post (1968) 114min
 
Entinen lainvalvoja Jed Cooper (Clint Eastwood) joutuu etsintäpartion pysäyttämäksi. Häntä syytetään karjavarkaudesta ja murhasta. Cooper sanoo ostaneensa karjan laillisesti. Miehet eivät usko häntä ja hirttävät hänet. Miesten poistuttua liittovaltion sheriffi Dave Bliss (Ben Johnson) pelastaa Cooperin viime hetkellä ja kuljettaa tämän muiden vankien mukana Fort Grantiin, tuomari Fentonin (Pat Hingle) tuomittavaksi. Cooperia karjakaupoilla huijannut mies on pidätetty kaupungissa ja Cooper vapautuu. Tehdessään selväksi haluavansa kostaa yhdeksälle miehelle, tuomari tekee ehdotuksen: Cooper ryhtyy liittovaltion sheriffiksi, jonka on tuotava miehet elävänä tuomioistuimen eteen. Kostoretkensä aikana Cooper joutuu muihinkin tehtäviin, mutta löytää yksitellen hirttäjänsä, kunnes hirttojoukon päämies, kapteeni Wilson (Ed Begley) päättää epäonnistuneen lahjontayrityksen jälkeen tappaa Cooperin. Cooper haavoittuu. Häntä hoivaa omaa kostoaan etsivä Rachel Warren (Inger Stevens). Kun Cooper on parantunut, hän lähtee metsästämään kapteenia.

”Hirttäkää heidät” on Eastwoodin ensimmäinen amerikkalainen western, mikäli tv-sarja ”Lännen tietä” ei lasketa mukaan. Elokuvaa varten perustettiin myös Eastwoodin tuotantoyhtiö Malpaso Company. Tarinan esikuvana on tuomari Isaac Parker, joka tuomitsi miehiä hirteen mielin määrin. Hänet tunnettiin lempinimellä ”The Hanging Judge”. Parkerin toimialueella sheriffin virka oli vaarallinen, ja elokuvassa Fenton mainitsee, että territoriolla oli alkujaan 60 sheriffiä, mutta nykyään enää 17. Elokuvassa miehestä annetaan melko omaperäinen ja ristiriitainen kuvaus: vaikka mies hirttotuomioita jakaakin, niiden seuraaminen tuntuu olevan tuskallista katsottavaa, ja kun Cooper yrittää puhua kahden karjavarkaan puolesta, Fenton lätkäisee hänelle 30 dollarin sakot oikeuden halventamisesta. Cooperin ja Fentonin välillä onkin jatkuva henkinen köydenveto käynnissä, sillä Cooperin oikeudentaju ja Fentonin tulkitsema laki kun eivät oikein osu aina yksiin. Cooper halveksuu hirttäjäisten ympärillä pyörivää karnevaalitunnelmaa. Fenton pitää vielä itseään Jumalasta seuraavana. Välillä hän kuitenkin muistuttaa, että Cooper on paras lainvalvoja. Ihme, että noin eripurainen kaksikko saa hoidettua yhdessä yhtään mitään. Fenton (Isaac Parker) olisi varmasti ollut kelpo elokuvan aihe, mutta nyt keskitytään lähinnä Cooperin kostoretkeen.

Ja elokuva alkaakin oikein hienosti. Pahaenteinen teemamusiikki (puhaltimet ja lyömäsoittimet), hirttotapahtuma ja rankka vankikuljetus antavat kovat odotukset. Odotukset eivät kuitenkaan täyty, sillä loppua kohti jännitys kohoamisen sijasta laskee. Varsinkin Cooperin ja Rachelin piknik-retki latistaa tunnelman täydellisesti. Rachelin sinänsä mielenkiintoisen elämäntarinan olisi voinut kertoa jollain muulla tavalla, mutta kun se pakollinen ”romanssin tynkä” on pitänyt tähänkin mahduttaa. Cooper onnistuu huijaamaan vanhaa vihtahousua kahdesti: hirrestä selviäminen on jo luku sinänsä, mutta kun Wilson ja kumppanit tyhjentävät mieheen lyijyt revolvereistaan, niin miehen eloonjääminen koettelee uskottavuuden rajoja. Eikä kohtaus jää ainoaksi: Bruce Dernin esittämä Miller, eräs hirttoporukasta, tunnistaa Cooperin, kun tämä on pidättämässä samaan porukkaan kuuluvaa seppä Matt Stonea (Alan Hale Jr.). Siitä huolimatta mies päättä ryhtyä karjavarkaisiin, syyllistyen vielä murhaan, kun fiksumpaa olisi pitää matalaa profiilia. Niin ikään Wilson jää kotitilalleen odottelemaan Cooperin kostoa, vaikka tämän ampumahaavojen parantuminen olisi antanut kosolti aikaa vaihtaa maisemaa. No, onneksi Wilsonin yllättävä kohtalo pelastaa lopun latteutta.

Ohjaajaksi oli kaavailtu John Sturgesia sekä Robert Aldrichia. Mitähän nämä kovan luokan sotaleffoja (”Suuri pakoretki”, ”Likainen tusina”) ja westernejä (”Seitsemän rohkeaa miestä”, ”Vera Cruz”) tehneet konkarit olisivat saaneet aikaiseksi? Lähinnä tv-sarjoja, mm. ”Lännen tie”, tuohon mennessä ohjannut Ted Post on kovasti tykästynyt käyttämään uhkaavia ääniä mitä ihmeellisimmissä tilanteissa: Fenton pyytää erästä vankia istuutumaan. Kamera kääntyy miehen kasvoihin, ja ”DÄNG!” Yksittäinen, kovaääninen sointu tehostaa kuvaa. Sama juttu lopussa, kun Cooper jo irtisanouduttuaan poimii sheriffin tähden takaisin rintaansa. Piknik-retken keskeyttävä ukonilma saa mitä kohtalokkaimman musiikin taustalleen. Post ei saa pidettyä pakettia kasassa koko elokuvan ajan. Toimintakohtauksetkaan eivät täysin täytä odotuksia Eastwood-elokuvista: ampumakohtaukset ovat hyvin toteutettuja, mutta tappelukohtaukset ovat varsin hengettömiä myöhempiin elokuviin verrattuna. Hirttokohtaukset niin alussa kuin keskivaiheilla saavat kyllä hieromaan kaulaa ja makaaberi kuvaus julkisista hirttäjäisistä on onnistunut. Jos leffan jakaisi kahdeksi tv-sarjan jaksoksi, niin ensimmäinen osa on hyvä, toinen ei niinkään, ja jos asiat olisivat toisin päin, niin elokuvakin saattaisi olla parempi.

Tekijät ovat pyrkineet tekemään jonkinlaista amerikkalaisen ja spagettiwesternin välimuotoa, eli hakeneet selkeästi omaa linjaa. Yleisilme on pölyinen, hikinen ja likainen, kun taas sankari on enemmän amerikkalaista tyyppiä, eikä Eastwood ole ihan parhaimmillaan sellaisessa roolissa. Inger Stevens ei ole aivan se sama söpö, ylimielisen näköinen nainen kuin yleensä. Olisin kuitenkin odottanut, että nainenkin pääsisi toteuttamaan kostonsa. Nyt muutaman pahiksen kohtalo jää auki, ikään kuin olisi jääty odottamaan jatko-osaa. Ilmestyessään elokuva oli menestys, ylittäen ensi-iltaviikonlopun myynnillään mm. kaikki siihenastiset James Bondit (molemmat United Artists-yhtiön julkaisemia). Nykypäivänä se tietäisi varmaa jatko-osarypästä, mutta tältä porukalta sellaista ei tullut eikä kait ollut tarkoituskaan. Enkä sitä olisi edes kaivannut.

Arvosana: **½


hang%27em_high-normal.jpg