Revolverimies (The Shootist)
 
Pääosissa: John Wayne, Lauren Bacall, Ron Howard
 
Ohjaus: Don Siegel (1976) 95min
 
Ikääntynyt asemies John Bernard Books (John Wayne) saapuu Carson Cityyn tapaamaan lääkäri Hostetleria (James Stewart), joka diagnosoi pitkälle edenneen eturauhassyövän. Books haluaa kuolla rauhassa ja asettuu asumaan viimeisiksi päivikseen leskirouva Bond Rogersin (Lauren Bacall) ja tämän pojan Gillomin (Ron Howard) majataloon. Tieto kuuluisan asemiehen saapumisesta ja kohtalosta leviää nopeasti ja paikalle saapuu mm. innokas lehtimies Dobkins (Rick Lenz), vahingoniloinen sheriffi Thibido (Harry Morgan) ja niitä, jotka haluavat päästä historiankirjoihin tappamalla Booksin. Lopulta Books päättää kuolla saappaat jalassa. Hän tilaa hautakiven, lähettää kutsun kolmelle miehelle, jotka ovat halukkaita mittelemään taitojaan. Pukeutuneena parhaimpiinsa, hän menee 58-vuotissyntymäpäivänään taistelupaikalle, jossa odottavat Pulford (Hugh O’Brian), Sweeney (Richard Boone) sekä Cobb (Bill McKinney).
 
Eräs aikakausi sulkeutui ”Revolverimiehen” kohdalla. Se jäi John Waynen viimeiseksi elokuvaksi. Tarina kuolemaa odottavasta, syöpäsairaasta sankarista olisi jo sinänsä koskettava tarina, mutta kun se realisoitui Waynen kohdalla todeksi kolmea vuotta myöhemmin, sen objektiivinen arvioiminen osoittautuu vaikeaksi, ainakin tällaiselle tosifanille. Wayne oli voittanut taistelun keuhkosyöpää vastaan, mutta lopulta syöpä oli levinnyt vatsaan. Vuonna 1956 elokuvaa ”Valloittaja” kuvattiin alueella, jonka läheisyydessä oli tehty ydinkokeita ja sitä myöten alueelta mitattiin suuret radioaktiivisen laskeuman lukemat. Todellisena patrioottina, niin hyvässä kuin pahassakin, Wayne ei kuitenkaan pitänyt tätä syynä sairauksiinsa, vaan kuuden tupakka-askin polttamista päivässä. Joka tapauksessa ”Valloittajan” kuvausryhmästä myös näyttelijöillä Susan Hayward, Agnes Moorehead, sekä ohjaaja Dick Powellilla todettiin syövät.
 
Wayne ei ollut tuottajien ensimmäinen valinta Booksin rooliin. George C. Scott oli jo lupautunut näyttelemään, mutta Wayne oli saanut käsikirjoituksen käsiinsä ja lobbasi itsensä elokuvaan. Tieto tapauksesta levisi, eikä tuottajille ollut vaikeuksia saada haluamaansa castingia elokuvaan, sillä yleisesti uskottiin elokuvan jäävän Waynen viimeiseksi elokuvaksi, vaikka Waynen vatsasyöpä ei ollutkaan vielä kenenkään tiedossa. Osa näyttelijöistä lupautui mukaan jopa ilmaiseksi. Kuvaukset eivät kuitenkaan sujuneet odotetusti, sillä Wayne joutui olemaan poissa kuvauksista. Mm. lopputaistelua kuvattiin ilman häntä: kun tuli Waynen osuuksien vuoro, hänelle näytettiin, mitä oli saatu aikaiseksi. Kuvamateriaalista kävi ilmi, että Books ampuu Cobbia selkään. Wayne suuttui ja sanoi: ”Olen tehnyt 250 elokuvaa enkä ole yhdessäkään ampunut ketään selkään. Enkä aloita sitä nytkään. Jos se ei kelpaa, niin etsikää toinen mies.” Wayne halusi myös muuttaa Booksin kohtalon: alkuperäisessä versiossa nuori Gillom ampuu Booksin taistelun päätteeksi. Valitettavasti hollywoodmaiseksi muutettu loppu ei vaan toimi yhtä hyvin.
 
Tarinan sankarilla on ollut todellinen esikuva, teksasilainen asemies John Wesley Hardin. Kirjailija Glendon Swarthout oli tutkinut, miten useita tunteja rekan ohjaamossa istuneille rekkakuskeille kehittyi eturauhassyöpä. Tämän pohjalta hän kehitti saman asetelman hevosen selässä istuviin karjapaimeniin. Ja koska 1800-luvulla ei ollut hoitokeinoja, niin edessä oli tuskainen kuolema. Tarinassa ainoa kivun lievittäjä on oopiumin ja alkoholin seos. Eihän tähän asetelmaan enää mitään pahoja heppuja juuri tarvitakaan, ja nuo kolme kutsun saanutta asetaistelijaa jäävät osasiksi, joilla Books toteuttaa viimeisen toiveensa ja voittaa sen suurimman vastustajansa. Tarina antaa huutia niille myyteille, mille sankariteot rakentuvat ja mikä on niiden todenperäisyys. ”Armoton” kulkee osin näitä samoja latuja. Jokainen haluaa jotenkin hyötyä tästä kaupunkiin saapuvasta julkkiksesta, kuten parturi, joka aikoo myydä kuuluisan asiakkaan hiustupsuja. Eikä niin väliä, vaikka mukaan menee jokunen karva edelliseltä asiakkaaltakin. Normaalilla tavalla Booksiin suhtautuvia on vähän, siinä suhteessa maailma on muuttunut kovin vähän: julkkikset vetävät aina puoleensa kummallista väkeä, siipeilijöitä jne. Kun nuorelle Gillomille selviää miehen henkilöllisyys, tämä ihastuu miehen maineeseen ja haluaa itsekin samanlaiseksi. Elokuvan loppu kuitenkin vesittää tuon asetelman. Bond pelkää Booksia, mutta tutustuttuaan mieheen paremmin, hän huomaa, että miehen alta löytyy oikea ihminen, jolla on omat pelkonsa siinä missä muillakin. Lopulta näiden välille rakentuu vankka ystävyys. Vaikka näyttelijäjoukko onkin laadukas, niin jotenkin vaikuttaa siltä, että näyttelijät kunnioittavat nimenomaan Waynea, sen sijaan, että eläytyisivät täysin näyttelemään tämän roolihahmon kanssa. Howardin kohdalla se vielä toimii, kun tämän roolihahmon on tarkoituskin ihailla miestä. Olen tuskin ainoa, joka ei voi saada Richie Cunnighamia mielestään katsellessaan Howardin työskentelyä. Waynen tulkinta on yksi hänen parhaistaan, mm. parempi kuin Oscar-palkitussa elokuvassa ”Kova kuin kivi”.
 
Elokuvan rytmityksessä on jotain samaa kuin ”Likaisessa Harryssä”, josta ensimmäisenä helposti mieleen tulee veri ja väkivalta. Näissä kummassakaan ei em. asioita kuitenkaan ole loppujen lopuksi niin paljon, mutta kun ne tulevat seesteisten kohtausten välissä, niiden vaikutus korostuu. Kun Waynen elokuvaura käsitti kuusi eri vuosikymmentä, tekijöiden on ollut helppo tehdä alkuun varsin oivaltava historiikki ja kollaasi Booksin elämästä, jossa on clippejä mm. ”Punaisesta virrasta” ja ”Rio Bravosta”. Kaiken tapahtuneen jälkeen se on myös mainio kunnianosoitus western-historian suurimmalle, mutta myös ristiriitaiselle, miehelle. Tämä joutsenlaulu on varsin kaunis, kaihoisa ja koskettava, mutta kuten jo mainitsin, alkuperäinen loppu olisi tehnyt siitä vielä merkityksellisemmän. Kuinka moni osaa antaa elokuvasta rehellisen arvosanansa? Vai vaikuttaako siihen se, mitä tuli tapahtumaan? Tämä on askarruttanut ihmisiä myös monen muun elokuvan kohdalla.
 
Arvosana: ****
 
 
the_shootist-normal.jpg