Miss Dynamite (Tutti fratelli nel west... per parte di padre)
 
Pääosissa: Antonio Sabato, Marisa Mell, Lionel Stander
 
Ohjaus: Sergio Grieco (1972) 80min
 
J. Edgar Allan Poe, eli Jackpot (Antonio Sabato) kostaa veljensä kuoleman ja saa tarjouksen Pigstylta (Franco Pesce) sekä Blue Birdiltä (Marisa Mell) auttaa kultakaivoksen etsimisessä. Kaivoksen sijainti on piirretty kiveen, joka on jaettu neljään osaan. Ensimmäinen pala on paikallisessa bordellissa, jonka omistaja on tapettu toisen palan haltijan, Thomas ?:n (Peter Carsten) toimesta (en saanut nimestä selvää). Kolmas pala on chicagolaisella Lucky Caponella (Lionel Stander), joka tulee metsästämään muita paloja. Jackpotin onnistuu viemään pala Caponelta tulitaistelun jälkeen. Neljättä palaa etsiessä Jackpot joutuu meksikolaiskenraalin (Fernando Sancho) pidättämäksi. Paljastuu, että hänellä on se puuttuva pala. Blue Bird pyytää kaupunkilaisilta apua Jackpotin vapauttamiseksi, ja lupaa jokaisella apumiehelle ilmaisen illan bordellissa.
 
Trinityn vanavedessä tuli joukko toinen toistaan huonompia jäljitelmiä. Miss Dynamitessakin sankari on nukkavieru, hiukan yksinkertaisen oloinen, aluspaitaan pukeutunut nopeakätinen sankari, joka ei oikeastaan välitä maallisesta mammonasta, kunhan saa vain kulkea vapaana. No, sen enempää ei elokuvia kannatakaan vertailla, sillä ”Miss Dynamite” on vajaat puolitoista tuntia täyttä ajanhukkaa. Komedian, tai parodian, tehtävä olisi naurattaa, mutta siihen elokuva ei pysty, ja täten se menettää tarkoituksensa. Ja jos komedia ei toimi, niin silloin leffaan täytyy laittaa paljasta pintaa (näin ainakin voisi kuvitella tuottajan sanovan, mutta tälle tekeleelle kun ei edes ole tuottajaa nimetty): sehän se vasta hauskaa onkin, kun joukko rumia ukkoja juoksee karvaiset perseet paljaana pesulle, tai kun ilotyttö selittää rinnat pystyssä vanhan miehen (Pigsty) kuolleen onnellisena sänkyyn. No, yhdessä kohdassa saatoin vähän hymyilläkin. On meinaan Fernando Sanchon esittämälle kenraalille tällätty himpun verran mitaleja rintaan.
 
 
Pitääkin ihmetellä, miten Sancho ja etenkin Lionel Stander on saatu mukaan tällaiseen pöljäilyyn. Stander tekee sen, minkä pystyy, mutta muut näyttelijät ovat yhtä onnettomia kuin itse elokuvakin. Varsinkin päätähtien Sabato ja Mell ovat sanalla sanoen surkeita: ei koomikon taitoja, ei toiminnallisuutta eikä heidän välillään edes voisi kuvitella mitään romantiikkaa. Ts. mitään positiivista ”Miss Dynamitesta” on vaikea sanoa.
 
Jotain elokuvan ”suosiosta” kertoo se, että internetistäkin on liki mahdoton löytää minkäänlaista tietoa. Joku saa puhkaista silmäni, mikäli katson elokuvan joskus toisen kerran, sillä yhdellekään kerralle ei ole mitään syytä. Elokuvan saksankielinen nimi, ”Fünf Klumpen Gold” viittaisi, että kivi olisi jaettu viiteen osaan. Spaghetti Western Databasen mukaan elokuvan alkuperäinen kesto olisi 96 minuuttia, joten yhden palasen etsintä olisi hyvin voinut jäädä näkemästäni versiosta pois. Ei sillä, että se olisi tuonut tarinaa mitään positiivista. Jonkun verran haittasi myös vuorotellen tulleet saksan- ja englanninkielen audioraidat. Ilmeisesti täydellinen englanninkielen raita on johonkin kadonnut. Eikä mikään vääryys olisi ollut, jos koko elokuvakin olisi kadonnut jonnekin.
 
Vältettävä kuin ruttoa.
 
Arvosana: *
 
miss_dynamite-normal.jpg