Teräskannus (The Naked Spur)
 
Pääosissa: James Stewart, Robert Ryan, Janet Leigh
 
Ohjaus: Anthony Mann (1953) 91min
 
Howard Kemp (James Stewart) jahtaa etsintäkuulutettua Ben Vandergroatia (Robert Ryan). Kadotettuaan jäljet, hän törmää kullankaivajaan, Jesse Tateen (Millard Mitchell). Kemp maksaa 20 dollaria tiedoista, jotka vievät jäljille. Lopulta miehet päätyvät kallion juurelle, jonka päälle Ben ja tämän naisystävä Lina Patch (Janet Leigh) ovat piiloutuneet. Paikalle sattuu vielä ratsuväestä erotettu upseeri Roy Anderson (Ralph Meeker), joka auttaa Kempiä vangitsemaan Benin. Ben alkaa välittömästi kylvää riitaa miesten välille huomauttamalla, että hän on 5000 dollarin arvoinen. Tate ja Roy päättävät lähteä saattamaan vankia, saadakseen kolmanneksen palkkiosta. Miehillä alkaa kuitenkin kyteä ajatus palkkion saamisesta itselleen…
 
Ensimmäinen silmäänpistävä seikka on se, että elokuvassa ei ole kuin viisi roolihahmoa, jonka lisäksi tusinan verran ekstroja, mustajalkoja. Toinen on se, että tarina sijoittuu pelkästään ulkotiloihin. Mann onkin todennut; että ”Kun kuvaat westerniä, niin muista, etteivät ihmiset halua nähdä mökin seiniä.” ”Teräskannuksessa” hän on siis toteuttanut tuon viimeisen päälle. Elokuva sisältää toki studio-otoksia: viisikko menee pidättelemään sadetta kallioluolaan, ja joissakin lähikuvissa matte-tekniikka paljastuu selvästi. Joka tapauksessa Mannille tyypilliseen tapaan maisemakuvaus on komeaa. Poiketen monista muista westerneistä, tarina ei pohjaudu aikaisemmin julkaistuun romaaniin tai juttusarjaan. Käsikirjoittajat Sam Rolfe ja Harold Jack Bloom saivatkin Oscar-ehdokkuuden (Paras alkuperäinen käsikirjoitus), ja täytyy sanoa, että kaksikko on saanut aikaan varsin jännittävän ja toiminnallisen tarinan. Kun vielä koko näyttelijäviisikko on osuvasti valittu, niin kyseessä on yksi parhaista Mann/Stewart - leffoista.
 
Stewart itse on heittäytynyt poikkeuksellisen vihaiseksi ja häikäilemättömäksi mieheksi. Benistä luvattu 5000 dollaria on hänelle kaikki kaikessa, minkä vuoksi hän esittää alussa Tatelle, ja myös Roylle, etsintäkuulutuksen, josta palkkiosumma on revitty pois. 5000 dollarilla hän ostaisi takaisin tilan, jonka hän menetti sisällissodan aikana: eukko pirulainen kun myi tilan miehen ollessa rintamalla, ja karkasi toisen matkaan. Benin ja Kempin tiet ovat kohdanneet jo aiemmin, mutta sen tarkempaa selitystä ei anneta. Kemp toteaa vain, että ”jos olemme joskus istuneet yhdessä korttipöydässä, ei se tee meistä ystäviä.” Ben on karjavaras, ja nyt etsintäkuulutettu sheriffin murhasta. Hirsipuun välttääkseen hän koettaa kaikkia keinoja pakoon päästäkseen, hän kehottaa mm, Linaa liehittelemään Kempiä. Lina yrittää olla uskollinen Benille, vaikka alkaa tuntea vetoa Kempiä kohtaan. Tatelle Ben kertoo kullankaivajasta (hän itse), jolla on lähiseudulla tuottava kaivos, paljon arvokkaampi kuin 5000 dollaria. Vanhalle kullankaivajalle kulta on pakkomielle, ja kiusaus päästää Ben vapaaksi kaivosta vastaan käy koko ajan suuremmaksi. Roy olisi valmis tappamaan Benin, sillä kuolleen miehen saattaminen olisi huomattavasti helpompaa ja nopeampaa. Roylla on omat huolensa, sillä rauhassa valkoisten kanssa elävät mustajalat etsivät häntä. Syytä tähän ei kerrota, mutta johtopäätökseen voi vetää ratsuväen erottamiskirjeen sisällöstä: ”Ominaisuus: epätyydyttävä, moraalisesti epävakaa, erotettu kunniattomuuden vuoksi.” Yhteenotossa mustajalkojen kanssa Kemp haavoittuu jalkaan. Kempin ilme on paljon puhuva, kun hän katsoo maassa kuolleina makaavia mustajalkoja.
 
Kun unohtaa Stewartin tietyn teatraalisuuden muutamassa kohtauksessa, niin näyttelijätyö on loistavaa, mikä vähäisessä roolituksessa onkin tärkeää, kaikille kun tulee valkokangasaikaa ihan riittämiin. Robert Ryan on kuin tehty esittämään rikollista, samoin Millard Mitchell yksinäistä kullankaivajaa. Vähemmän tunnettu, mutta kovasti Kevin Costneriltä näyttävä ja kuulostava Ralph Meeker on myös varsin vakuuttava miehenä, joka uskoo olevansa pelastus maailman naisille. Leighn ja Ryanin sekä Stewartin välisessä kemiassa on ehkä enemmän isällistä tunnelmaa kuin romantiikkaa, mutta äidin kuoltua isäänsä etsimään lähtenyt nuori nainen voisi hyvinkin hakea lohtua, tai turvaa, vanhemmista miehistä. Leigh ei suostu olemaan vain elokuvan kaunis nainen, ja Stewart tekee yhden parhaista tulkinnoistaan, ”Winchester ’73” ohella. Lopussa tunteet kuohuvat kuin Suomi-filmissä konsanaan, sillä loppuhuipentuma käydään kuohuvan kosken äärellä. Valitettavasti tässäkin loppuratkaisussa purjehditaan turhan turvalliseen satamaan. Valitulla linjalla vedettynä olisi noussut omaan Top-10:een.
 
Arvosana: ****
 
the_naked_pur-normal.jpg