Kourallinen dollareita (Per un pugno di dollari/A Fistful of Dollars)
 
Pääosissa: Clint Eastwood, Gian Maria Volonté, Marianne Koch
 
Ohjaus: Sergio Leone (1964) 89min
 
Joe (Clint Eastwood) saapuu pieneen kaupunkiin, jonka hallinnasta kilpailevat Baxterin ja Rojon perheet. Joe, siinä välissä, aikoo myydä palveluksensa voittavalle puolelle ja rikastua. Mutta ensin on tehtävä vaikutus perheen päihin Ramón Rojoon (Gian Maria Volonté) ja John Baxteriin (Wolfgang Lukschy), toimien samalla salaa kummankin laskuun. Joen ainoat ystävät Silvanito (Jose Calvo) ja Piripero (Joseph Egger) yrittävät auttaa miestä, vaikkeivät oikein hyväksymään miehen toimia. Erään vankienvaihdon aikana selviää, että Ramon on kidnapannut kauniin Marisolin (Marianne Koch) tämän perheen luota. Pelastettuaan Marisolin Rojon huvilasta ja vietyään tämän turvaan, Joe jää kiinni ja hänet pahoinpidellään. Piriperon ja Silvanuiton avulla Joe pakenee viimeisillä voimillaan. Ramon uskoo Baxterien piilottelevan Joeta ja polttaa Baxtereiden kodin. Kuntouduttuaan Joe lähtee selvittämään välejään Rojojen kanssa.

YLE 2 esittää kaikki Leonen viisi westerniä. ”Kourallinen dollareita” lienee kaikkein merkittävin italialainen lännenelokuva. Se oli lähtölaukaus uudelle ajalle ja käytännössä pelasti lännenelokuvatuotannon, sillä amerikkalaistenkin oli muutettava omaa kuolonkourissa kamppailevaa tyyliään. Yhdysvalloissa suurin suosio oli ohi, kun Euroopassa alettiin tuottaa westernejä. ”Kourallinen dollareita” ei ole ensimmäinen spagettiwestern, mutta se oli ensimmäinen, jolla oli oma selkeä amerikkalaisesta poikkeava tyylinsä: Villi Länsi oli likainen, pölyinen ja väkivaltainen; sankarit (= antisankarit) eivät olleet enää puhtoisia hyväntekijöitä, vaan omaa etuaan ajavia, brutaaleja pyssymiehiä; tunnelmaa tiivistettiin lähikuvilla (Eastwood on sanonut olleensa ajatuksen isä); Morriconen musiikista muodostui jotain aivan muuta kuin pelkkää taustamusiikkia. Valmista musiikkia käytettiin jo kuvausten aikana, jonka tahtiin näyttelijät rytmittivät toimintansa. Houkutellakseen yleisöä teattereihin, tuottajat yrittivät luoda mielikuvan, että elokuvat olivat amerikkalaisia. Pääosarooleihin haettiin amerikkalaisia tähtiä ja eurooppalaisten nimet muutettiin englanniksi: Gian Maria Volonté oli Johnny Wels, Ennio Morricone Dan Savio ja Leone itse Bob Robertson. Kun Leone ei saanut haluamaansa tähteä pääosarooliin, katse kääntyi ”Lännen tie” - sarjassa esiintyneeseen, tuntemattomaan näyttelijään nimeltä Clinton Eastwood jr. Peittääkseen poikamaisen olemuksen, Leone käski Eastwoodia kasvattamaan itselleen parran. Tuotanto kärsi myös varustepulasta, joten Clint joutui tuomaan myös roolihahmonsa ”Rowdy Yatesin” käyttämän aseen ja likipitäen muunkin vaatetuksen mukanaan.

Elokuva on muunnos Akira Kurosawan seikkailuelokuvasta ”Yojimbo – onnensoturi”, jonka on puolestaan sanottu saaneen inspiraation Dashiell Hammettin romaanista ”Red Harvest”. Kurosawa haki oikeuksiaan aina oikeudesta asti, ja lopulta Yojimbon käsikirjoittajat Ryûzô Kikushima ja Kurosawa saivat tunnustuksen myös Leonen teokseen, ja levitysoikeudet Japanissa. Tarinassa kohtalo vie yksinäinen kulkijan keskelle valtataistelua. Sankari on mies, joka antaa toimiensa puhua, ja joka ei paljoa eroa vastapuolestaan. Toimintaa ohjaa vain oman edun saavuttaminen, mutta inhimillisyys pilkistää aina jossain raossa. Eastwood monipuolisti näyttelijätyötään 90-luvulla, mutta tuolloin häntä kiinnosti esittää ilmeetöntä ja ristiriitaista hahmoa, oltuaan kyllästynyt ”Lännen tien” Rowdy Yatesiin. Leone sanoikin, että Eastwoodilla on kaksi ilmettä: toinen on hatun kanssa ja toinen ilman hattua. Mutta kyllähän Eastwoodin ilmeettömyydessä on jotain paljon enemmän kuin Charles Bronsonilla, joka oli myös ehdolla rooliin. Volonté vetää roolinsa totutulla vimmalla, ja on läpeensä paha mies. Kaksikko jättää muut näyttelijät jalkoihinsa, ja miesten lopputaistelu on klassikko, jota Marty McFly (Michael J. Fox) kopioi ”Paluu tulevaisuuteen III:ssa”. Joen kuiva huumori keventää tunnelmaa: etenkin alun muulin mielenpahoittamiskohtaus on hauska. Vastapainona on kohtaus, jossa Ramon ryöstää sotilaskuljetuksen.

”Kourallinen dollareita” oli Eastwoodille ponnahduslauta tähteyteen, joka myös määritti paljon tulevia rooleja ja loi mieheen leiman. Leonesta tuli yksi merkittävimmistä ohjaajista koko westerngenren sisällä, jonka nerous on tunnustettu niin fanien, kollegojen kuin myöhemmin kriitikkojenkin toimesta. Jäljittelijöiden lista on pitkä, ja näistä oikeastaan Sergio Corbucci onnistui ainoana erottumaan vielä synkemmällä linjallaan, ennen kuin siirtyi kevyempään tyyliin. Elokuva innoitti myös lukuisiin versioihin, ja 90-luvullakin nähtiin Bruce Willisin tähdittämä rikoselokuva ”Last Man Standing”. Eastwoodin hahmo on vaikuttanut muihin hahmoihin: mm. ”Imperiumin vastaiskussa” ensiesiintyvä palkkionmetsästäjä Boba Fett stailattiin Joen mukaan.

”A Man with no Name” oli amerikkalaisten keksimä termi, sillä todellisuudessa kyse on ”A Man with Many Names”. Myöhemmin Clintin saman roolihahmon nimi oli Manco ja Blondie. Amerikkalaiseen versioon oli kuvattu kohtaus, jossa tuomiota istuva Joe saa tehtävän mennä puhdistamaan kyseinen kaupunki (SWDB Trivia). Kohtaus, jota ei kenenkään tulisi katsoa.

Arvosana: ****½


a_fistful_of_dollars-normal.jpg