Kaksi kulkuria (Way Out West)
 
Pääosissa: Stan Laurel, Oliver Hardy, James Finlayson
 
Ohjaus: James W. Horne (1937) 63min
 
Mary Roberts (Rosina Lawrence) asuu holhoajansa Mickey Finnin (James Finlayson) ja tämän laulaja-vaimon Lolan (Sharon Lynn) luona. Eräänä päivänä kaupunkiin saapuu kaksi lähettimiestä, Stan ja Ollie, joilla on mukanaan Maryn kuolleen isän tyttärelleen jättämä kultakaivoksen omistuskirja. Stan lörpöttelee asian Finnille, joka aikoo huijata omistuskirjan itselleen, ja käskee vaimonsa esiintyä Marynä. Kun kaksikko saa tietää, että omistuskirja on väärissä käsissä, on heidän ainoa tehtävänsä palauttaa se oikealle omistajalle.

Yhden kaikkien aikojen tunnetuimman parivaljakon komedia ei ole täysipuhdas lännenelokuva (mitä kuvaa jo alkuperäinen nimikin), sillä sen tapahtumat voisivat tapahtua nykyajassa, eikä sankarikaksikko ole pukeutunut genren edellyttävällä tavalla, puhumattakaan, että kantaisivat aseita. Sen sijaan elokuvassa on mm. seuraavat Laurel & Hardy tunnusmerkit: Ollie kastuu jossain vaiheessa (itse asiassa kolmasti), kaksikko joutuu kahnauksiin virkavallan kanssa, arkkivihollisena on mursuviiksinen James Finlayson ja heidän välinen taistelu päättyy täyteen kaaokseen. Jossain vaiheessa kaksikko myös nahistelee keskenään: Ollien mielestä kun kaikki on tietenkin Stanin vika, ja isomman oikeudella hän pistää Stanin toteuttamaan lupauksensa ja syömään hattunsa. Ja itkuhan Stanilta siinä tulee.

Yksi tunnusomainen piirre kaksikon elokuvissa on sukupuolten välinen taisto, joka päättyy miltei aina naisten voittoon: Finnin vaimo Lola on kaksikon aivot ja on muutenkin häikäilemättömämpi. Lola kietoo saluunassa miesyleisön pikkusormensa ympärille, mutta kovinkin mies luimistelee korviaan, kun emäntä tulee etsimään miestään. Myös Stan ja Ollie ihastuvat viehättävään Lolaan. Ja valitettavasti myös sheriffin vaimoon, jota he kohteliaasti yrittävät liehitellä matkalla kaupunkiin.

Kun tuli aiemmassa kirjoituksessa vertailtua Hill & Spenceriä Laurel & Hardyyn, niin ”Kahdessa kulkurissa” ja ”Nimeni on Trinityssä” on eräs täysin yhtenäinen seikka: Trinity matkustaa lavitsalla, kun ei jaksa istua hevosen selässä, ja samanlainen viritys on Dinah-muulin perässä. Lavitsalla makaa Ollie. ”Hirttämättömien” tapaan elokuvassa on paljon juoneen kuulumattomia, mutta tolkuttoman hauskoja tapahtumia, joista Stanin ja Ollien tanssiesitys on yksi. Kaksikon yritys päästä salaa Finnin saluunaan on myös huikeaa katsottavaa, ja kukas se ensimmäisenä sisään pääsekään ellei heidän luotettava matkakumppani Dinah.

Stanin kuiva brittiläinen huumori ja Ollien koheltavampi fyysinen huumori täydentävät mukavasti toisiaan. Ollien ketteryys on aivan omaa luokkaansa ja hänen katse kameraan on klassinen, samoin Finlaysonin parkaisu, joka oli esikuvana vielä klassisempaan Homer Simpsonin parkaisuun: ”D’oh!”

Vuosien saatossa elokuville on annettuu mitä ihmeellsimpiä käännösnimiä, mutta "Kaksi kulkuria" ei ole siitä pahimmasta päästä. S.Holmes kirjoittaa elokuva-arvostelusivuillaan osuvasti Laurel & Hardy - elokuvien suomenkielisistä nimistä: ”Näiden leffojen suomalaisten nimien keksijä olisi pitänyt muuten sulkea samantien hourulaan...” Kyseinen esimerkki löytyy vuoden 1933 klassikkoelokuvasta ”Päivänpaisteisia pässinpäitä” (Sons of the Desert). Ilmankos kyseiselle elokuvalle on sittemmin ilmestynyt myös rinnakkainen nimi. Ehkä kirjoittajan toive on toteutunut. Vai olisiko suomennokset tehty ruotsinnoksista?

Arvosana: ****½

 

way_out_west-normal.jpg