Django – kostaja (Django)
 
Pääosissa: Franco Nero, Loredana Nusciak, Eduardo Fajardo

Ohjaus: Sergio Corbucci (1966) 89min
 
Meksikon ja Yhdysvaltain rajalla olevaan kaupunkiin saapuu ruumisarkkua mukanaan raahaava muukalainen, Django (Franco Nero), pelastettuaan tätä ennen Marian (Loredana Nusciak) ensin meksikolaisbandiiteilta ja sen jälkeen majuri Jacksonin (Eduardo Fajardo) miehiltä. Tieto muukalaisen saapumisesta kantautuu Jacksonin korviin, joka lähtee tapaamaan Djangoa, jolloin tämä ampuu hänen viisi mukana ollutta miestään, ja kehottaa palaamaan seuraavana päivänä. Jackson palaa n. 50 miehen kera, mutta Djangolla on apunaan konekivääri, jolla hän tuhoaa liki joka ainoan Jacksonin miehistä. Tämän jälkeen hän esittää suunnitelman meksikolaiskenraali Hugo Rodriguezille (José Bódalo), jonka avulla he varastavat meksikolaisarmeijan varuskunnasta kultaa, ja jolla kenraali voi ostaa itselleen lisää konekiväärejä. Onnistuneen operaation jälkeen kenraali on haluton antamaan Djangon osuutta kullasta, jolloin Django päättää varastaa kaiken saaliin. Django pakeneekin kullan ja Marian kanssa, mutta kohtalo puuttuu peliin.

Spagettiwesternin ”supervuoden” kolmas merkkiteos avasi Pandoran lippaan, sillä tuskin kukaan tiesi, tai edes arvasi, että Django saisi liki 40 jatko-osaa, joista osalla ei ole mitään tekemistä Django-nimisen hahmon kanssa, ja joista suurin osa on melkoisen keskinkertaisia tekeleitä. Tällä hetkellä Quentin Tarantino tekee westerniään ”Django Unchained” ja jokunen vuosi sitten Japanista tuli ”Sukiyaki Django”. Poiketen monista eurowesterneistä, Django menestyi hyvin Yhdysvaltain markkinoilla. Kuuluisan korvan leikkaamiskohdan Tarantino muokkasi ”Reservoir Dogsiin” ja ”Star Wars: Episodi II - Kloonien hyökkäys” sain palkkionmetsästäjäkseen Jango Fettin. Ei huonompi saavutus pienellä rahalla tehdystä elokuvasta, jonka juoni on perin tuttu. Tiettävästi tämä Corbuccin veljesten tarinakin pohjautuu Kurosawan ”Yojimbo – onnensoturiin”.

Muukalainen saapuu kaupunkiin, joka on kahden kilpailevan ryhmittymän otteessa. Tässä tapauksessa kaupunki on vähän suureellinen käsite, sillä kaupungissa ei taida asua muita kuin saluunanpitäjä (Angel Alvarez) ja muutama palveluksiaan myyvä nainen. Erona ”Kouralliseen dollareita” kohtalo ei tuo sankaria kaupunkiin, vaan Djangolla on tarkoitus: kostaa Jacksonin aikanaan tekemät vääryydet. Tarina jättää sopivasti aukkoja pohdittavaksi Djangon motiiveja: kaiken ei tarvitse olla valmiiksi pureskeltua. Jackson on entinen Konfederaation upseeri, joka on kieltäytynyt sopeutumasta sodan lopputulokseen ja on paennut Meksikon puolelle, kun taas kenraali Hugo miehineen on joutunut pakenemaan Meksikon viranomaisia ja suunnittelee kapinaa Yhdysvaltain puolella. Jackson kuvataan ehkä vähän turhan ilmeisesti rasistiksi, jonka miehet pitävät punaisia naamioita ja tykkäävät polttaa ristejä. Viittaus on selkeä Ku Klux Klaniin ja mustien ihmisoikeustaistelun tukahduttamiseen 60-luvulla. Harrastuksenaan Jackson ampuu pakenevia meksikolaispesantteja. Tuokin kohtaus on monasti uudelleenhyödynnetty: esim. ”Apocalyptossa” on vastaavanlainen kohtaus. Eduardo Fajardo tekee vielä sopivan kylmän näyttelijäsuorituksen sadistisena majurina, ja on yksi spagettiwesternien ikimuistoisin pahis. Genren pahana vitsauksena on ollut esittää meksikolaissotilaat möykkäävinä syljenlennättäjinä, joilla on paha juomaongelma, eli suurin osa viinasta valuu partaa pitkin rinnuksille. Vaikka Jose Bódalo välillä vähän innostuukin roolistaan, niin hän onnistuu liki väistämään nuo kliseet. Tai sitten kyse on Corbuccin henkilöohjauksesta.

Franco Nerosta tuli toinen italialainen westernsankari Giuliano Gemman jälkeen. Neron tie vei aina Hollywoodin asti, ja suomalaisten tulisi muistaa hänet ainakin Renny Harlinin ohjaamasta ”Die Hard 2:sta”. Ilmestymisvuotena sinisilmäinen Nero oli vasta 25-vuotias, mutta näyttää ikäänsä huomattavasti kypsemmältä, varsinkin jos vertaa Eastwoodiin, jolla vuosia ”HPR:n” aikaan oli 36. Django ja ”Man with no name” ovat samankaltaisia, opportunistisia hahmoja: asekäsi puhuu suuta enemmän ja kasvot ovat ilmeettömät, mutta Djangolla on myös tunteita. Djangon ja Marian rakkaudentunnustukset elokuvan lopussa ovat vähän huvittavat, sillä ensisijaisesti Djangolla on aivan muuta mielessä.

Corbuccin voi sanoa ottaneen vaikutteita Leonesta, mutta on saanut silti elokuvat omannäköisikseen. Ensinnäkin ne ovat, tai ainakin alkuun olivat, varsin väkivaltaisia. Verta, hikeä ja henkselipätkiä lentelee siihen malliin Djangossakin, että mm. Suomessa (ensiesitys 1984) ja Ruotsissa se kiellettiin ja Isossa-Britanniassa (1993) elokuva oli K-18 statuksella vuoteen 2004 asti. Väkivallan ohella elokuvien yleistunnelma on muutenkin varsin synkkä: sankari ei välttämättä lopussa ratsasta kultansa/kultiensa kanssa kohti auringonlaskua. Djangossa rajakaupungin synkkyyttä korostaa sen mutaiset kadut. Corbucci käytti Leonen tapaan paljon Morriconea, mutta Djangon musiikin säveltäjä on Luis Bacalov. Tunnussävelmä on jakanut mielipiteitä roskasta elvismäiseen kehuskeluun saakka. Eräs ystäväni innostui kovasti, kun tunnarissa Dm-asteikon neljäs sointu tuleekin duurina eikä mollina.

Elokuvasta on olemassa italian- ja englanninkielinen versio. Italiankielinen on muutaman minuutin pidempi. Englanninkielistä versiota haittaa yksi historian huonoimmista dubbauksista. Etenkin Djangon vuorosanat lukevan Tony Russelin valinnassa on menty pahasti metsään: Russelin ääni kun ei ole tarpeeksi miehekäs ja parempi ääninäyttelijä olisi varmasti saanut puhelinluettelonkin kuulostamaan mielenkiintoisemmalta kuultavalta.

Puolen tähden arvoinen miinus elokuvassa on se, että elokuvan voisi kuvitella sijoittuvan sodanjälkeisiin vuosiin, jolloin konekivääri oli vielä varsin uusi keksintö. Hautaristi paljastaa kuitenkin, että eletään vuoden 1889 jälkeistä aikaa. Vaikea kuvitella, että Django olisi osallistunut 1865 päättyneeseen sisällissotaan ja olisi yhä noin nuori. Vuosiluvut ristissä ovat tosin suttuiset, mutta mielestäni siinä lukee 1873–1889 eikä esim. 1833–1869 tjs. Periaatteessa elokuvassa on kaikki mitä hyvältä lännenelokuvalta kaipaan: mystinen, tyylikäs sankari ja runsaasti savuavia aseita.

Arvosana: ****½

 

django-normal.jpg