Hirttämättömät
 
Pääosissa: Vesa-Matti Loiri, Simo Salminen, Spede Pasanen
 
Ohjaus: Vesa-Matti Loiri & Spede Pasanen (1971) 85min
 
Yksinäisestä ratsastajasta (Vesa-Matti Loiri) sekä hänen apuristaan Tontosta (Simo Salminen) on luvattu palkkio Kolmen Kolikon kaupungissa. Speedy Gonzales on päättänyt lunastaa palkkion, mutta tehdäkseen hommasta mahdollisimman helpon, tekee hän Njetponimajstadissa vale-etsintäkuulutuksen itsestään, ja antaa Yksinäisen ratsastajan ja Tonton vangita ja viedä hänet Kolmen Kolikon kaupunkiin. Mutta ensin on ylitettävä kaupunkien välinen erämaa, ja kun Tonto kaataa viimeiset juomavedet nuotion päälle, tulee matkasta vaikea. Varsinkin kun sekä Tonto että Yksinäinen ratsastaja aikoo tappaa toisensa ja ottaa palkkiorahat itselleen. Ellei erämaa tapa heitä kaikkia ensin…

Speden ensimmäinen western oli ”Speedy Gonzales – noin 7 veljeksen poika”. Siinä Spede esitti niin ikään Speedy Gonzalesia, joka halusi kostaa veljensä kuoleman. Elokuva oli myös astetta vakavampi kuin mitä sen itsenäinen jatko-osa ”Hirttämättömät”. Toki edeltäjässäkin oli taattua Spede-huumoria, kuten Lännen hitaimpien miesten kaksintaistelu. Elokuvasta jäi elämään myös Speden itsensä tulkitsema laulu ”Haaskalinnut saalistaa”. Mielestäni tämä pähkähullumpi tyyli toimii (aina) Pasasen tapauksessa paremmin.

Elokuvan juonihan on varsin yksinkertainen, ja jotkut kohtaukset ovat täysin irrallisia itse elokuvasta. Mutta kun pääosassa on Suomen kaikkien aikojen paras koomikko, Vesa-Matti Loiri, niin nuo kohtaukset ovat varsinaisia helmiä, ja ilman Veskua ei voitaisi enää puhua samasta leffasta.

Loirilla on aivan uskomaton kehonhallinta, ja kun veden puute saa miehen näkemään hallusinaatioita, pääsee hän esittämään taitojaan: eräässä kohtauksessa hän lähtee kartan avulla etsimään vettä, mutta huomaa, että ”on päässyt veden pinta vähän laskemaan”. Hän päättää kuitenkin heittää pienet selkäuinnit mutavellissä, koska oli näin uhonnut Speedylle ja Tontolle. Yksinäinen ratsastaja on oikea positiivisuuden huipentuma: hän pyrkii esittämään olevansa tilanteen herra vaikka näin ei olisikaan. Kun he lopulta löytävät vettä, 6 viikon tarpomisen jälkeen, niin Yksinäinen ratsastaja toteaa: ”Ja saatana kun minä en hyvää janoa pilaa.” Sekä Speedy että Tonto onnistuvat myös huijaamaan Yksinäistä ratsastajaa: Speedy pesee sukkiaan ja ottaa jalkakylpyjä vankkureihin piilottamastaan vesisäiliöstä. Tontolla on puolestaan leilissä salainen nappi, jota painamalla leilistä tulee vettä, muussa tapauksessa paloöljyä, kuten Yksinäinen ratsastaja saa huomata. Kun leili lopulta tyhjenee, miehet ottavat potkuleiliottelun. Speedy haluaa peliin mukaan, ja pääseekin mukaan lupaamalla miehille siemauksen vettä. Sanonta "Pojat ovat poikia" sopii hyvin tähän kohtaukseen, jossa on syytä pitää tuolin käsinojista kiinni, ettei putoa lattialle.

Tarkka kuvaus suomalaisen miehen sielunelämästä nähdään kohtauksessa, jossa miehet tapaavat liftarin (Pirjo Laitila) keskellä erämaata. Miehet yrittävät tehdä vaikutuksen naiseen, kukin mitä noloimmalla tavalla. Johan tässä tuntee itsensä melkoiseksi supliikkimieheksi heihin verrattuna. Nainen, Margareta Smith paljastaa myös miehille, että eihän erämaan ylittämiseen mene kuin yksi päivä kävellen. Tässä kohtaa elokuva nauraa itselleen, sillä elokuvan erämaa kuvattiin hiekkakuoppalla.

Olisi mielenkiintoista tietää, miten elokuva olisi otettu vastaan ulkomailla. Tekstitettyä versiota ei elokuvasta tiettävästi ole, ainakaan virallisesti. Veikkaan, ettei sitä olisi kovin hyvin ymmärretty, sillä edes kaikki suomalaiset eivät pidä Pasasen huumorista. Speden westernit olivat kuitenkin edelläkävijöitä ”crazy-komedioiden” osalta, sillä Mel Brooksin ”Villiä hurjempi länsi” ilmestyi vasta 1974. Astetta älykkäämpiä western-komedioita tehtiin kuitenkin jo Buster Keatonista lähtien (”Maasta se pienikin ponnistaa”). Speden hiekkakuoppawesternit eivät häviä näillä pätkääkään.

Arvosana: ****½

 

hirtt%C3%A4m%C3%A4tt%C3%B6m%C3%A4t-norma