They Call Him Cemetery (Gli fumavano le Colt... lo chiamavano Camposanto)
 
Pääosissa: Gianni Garko, William Berger, Chris Chittell
 
Ohjaus: Giuliano Carnimeo (1971) 95min
 
McIntyren pojat John ja George (Chris Chittell ja John Fordyce) palaavat idästä kotikonnuilleen, huomatakseen, kuinka väkivaltainen länsi on. Kaiken lisäksi rosvojoukko vaatii suojelurahoja tilallisilta, myös isä McIntyrelta (Bill Vanders). Pojat eivät tätä sulata, vaan päättävät hakea oikeutta, mutta huomaavat, että sitä saa vain aseella. Keltanokkien avuksi ilmestyy salaperäinen asesankari Ace/Cemetery (Gianni Garko), jolla on oma syy auttaa poikia. Rosvojoukko puolestaan palkkaa Acen kollegan, Duken (William Berger), joka yrittää päästä eroon McIntyreistä, ennen kuin nämä paljastavat rosvojoukon johtajan.
 
Nimeni on Trinity - paholaisen oikea käsi” jälkeen Enzo Barboni kirjoitti hieman vakavamman westernin. Vaikutteita Trinitystä on toki olemassa, mutta vielä enemmän elokuvassa on Sartana-sarjan sävyjä, kuten Garko mustiin pukeutuneena ylivertaisena asesankarina, joka ratsastaa valkoisella hevosella. Sartanoihin verrattuna juoni on yksinkertainen: tilalliset haluavat päästä eroon suojelurahoja vaativasta rikollisjoukosta. Eli käytännössä kyse on mafia-elokuva länteen sijoitettuna. 60-luvun mafiasota ja salakuljetusbuumi saattoivat innostaa Barbonia siinä missä Mario Puzoa ja Francis Ford Coppolaakin.
 
Elokuvan keskushenkilöt ovat idässä kasvaneet John ja George McIntyre, jotka kauhistuvat saapuessaan kotiin. He eivät ole tottuneet väkivaltaan. Vanhat naisetkin kantavat aseita ja eräs vauva imeskelee luotia tutin sijasta. Poikien on pohdittava heittävätkö periaatteensa romukoppaan. Kun Ace lopulta opettaa heille aseen käytön, pojista itsestäänkin tulee jonkinasteisia asesankareita. Ace on puolestaan kiitollisuudenvelassa McIntyren perheelle, ja tämän vuoksi auttaa poikia. Vuosia sitten rosvojoukko oli surmannut hänen vaimon ja lapsensa. McIntyret huolehtivat loukkaantuneesta miehestä, joka lopulta katosi ja ryhtyi asesankariksi ja nykyään hän myy palveluksia niille, jotka siitä maksavat. Acen kollega, Duke, on samanlainen palkkasoturi ja elokuvan aikana luodaankin jännite sille, että Ace ja Duke päätyvät lopulta keskinäiseen välienselvittelyyn. Ja näiden kahden hahmon välille elokuvan suurin kiinnostus kohdistuu.
 
Garko on hieman vakavampi kuin Sartanan roolissa. Miehen karisma nostaa köykäisempääkin elokuvaa paremmalle tasolle. Samaa voi sanoa William Bergeristä, joka tosin tässä elokuvassa näyttää jotenkin väsyneeltä. Enimmäkseen hän joko seisoo paikoillaan tai istuu tuolissa ja juo viskiä. Miehellä oli vaikea päihdeongelma, jonka vuoksi hän joutui jättämään jopa sovittuja rooleja väliin. Miesten karismaa todella tarvitaankin, sillä veljeksiä esittävillä Chris Chittellillä ja John Fordycella sitä ei ole tippaakaan. Tämän lisäksi hahmot ovat ärsyttäviä, ja jossain vaiheessa toivoisi, että he pääsisivät hengestään ja Garko pääsisi todella irti roolissaan. Eikä se riitä, että veljeksille on varattu ns. ”hupiroolit”: veljesten apumiehet Sancho ja Chico (Ugo Fangareggi ja Raimondo Penne) kikkailevat yhtä paljon. Farssi huipentuu saluunassa tapahtuvaan joukkotappeluun, joka on kuin Hill/Spencer - elokuvista. Kun perustaltaan elokuva on vakava, niin tuollaisella kohtauksella rikotaan kokonaisuus, sillä kohtaus on kuin eri elokuvasta ja antaa väärän kuvan koko touhusta. Nopeutetut kuvat Acen aseenkäsittelystä sulattaa vielä jotenkuten.
 
Kiitokset menevät sen sijaan elokuvan loppuratkaisulle, joka jos ei nyt varsinaisesti yllätä, niin on tyylilajilleen poikkeava. Ja tunnelmaa parantaa Bruno Nicolain hieno musiikki, joskin hän lainaa musiikkia suoraan säveltämästään elokuvamusiikista (”Juokse, juokse, Sartana tulee). Elokuvassa olisi ollut mahdollisuuksia parempaan lopputulokseen.
 
Katsomani versio on kuvaltaan VHS-tasoa, ja englanninkielinen ääniraita vieläkin huonompaa.
 
Arvosana: ***½
 
they_call_him_cemetery-normal.jpg