Hän ampui ensin (The Shooting)
 
Pääosissa: Warren Oates, Jack Nicholson, Millie Perkins
 
Ohjaus: Monte Hellman (1966) 81min
 
Willett Gashade (Warren Oates) palaa kultakaivokselle, huomatakseen, että yksi tovereista on tapettu. Coley Boyard (Will Hutchins) on järkyttynyt eikä tahdo tunnistaa Willettiä ystäväkseen. Willet ottaa tältä aseen pois, ja saa kuulla, että hänen veljensä oli paennut vähän ennen kuolonlaukauksia. Coley epäilee, että miehet ovat sekaantuneet johonkin kummalliseen, ja että kyseessä oli kosto. Vähän ajan päästä leiriin saapuu nainen (Millie Perkins), jolta on hevonen kuollut. Hän palkkaa miehet viemään hänet kaukaiseen kaupunkiin. Miehet suostuvat, vaikkei nainen kerro iedes nimeään ja kohtelee heitä huonosti. Ja lopulta hän ei ole mihinkään tiettyyn paikkaan edes pyrkimässä, vaan käskee seurata jälkiä maastossa. Kolmikon seuraan liittyy palkkamurhaaja Billy Spear (Jack Nicholson), jolloin Willet arvaa, että kyseessä on tapporetki.
 
”Hän ampui ensin” on eriskummallinen western. Se ei päässyt edes teatterilevitykseen, sai tv-ensiesityksensä jo 1968, ja ehkä siksi siitä on tullut pienen piirin kulttileffa. Sen budjetti oli 75000$ ja siinä käytettiin pelkästään luonnon valoa. Vastaava tuottaja Roger Gorman, joka on tunnettu niukoista budjeteistaan, vaati, että budjetin ylittävät dollarit kaivetaan tuottajien (Hellman ja Nicholson) taskuista. Budjetin raameissa pysyttiin, mutta valitettavasti se näkyy myös lopputuloksessa. Etenkin audioraita on paikoin todella tunkkainen. Ja kun elokuvan juoni on muutenkin haasteellinen seurattavaksi, niin yksi katselemiskerta ei avannut elokuvaa ainakaan minulle kunnolla.
 
Elokuvan hyvät kundit ovat Willett ja Coley, jota Willett yrittää isällisesti suojella viimeiseen asti. Miesten motivaatio auttaa naista jää epäselväksi: no, kaunis nainen (ja vieläpä rikas) saa miehen tekemään mitä vaan, mutta luulisi rajansa olevan kaikella. ”Nainen” kun tuntuu kärsivän kroonisista kuukautisvaivoista, sillä niin pahansisuinen ”Nainen” on. Loppua kohti tietenkin lankojen päät kietoutuvat yhteen, vaikka tarinaa ei varsinaisesti mitenkään selitetä. Loppuratkaisu jättää sopivasti arvailujen varaan sen, mitä kellekin oikein tapahtui ja miksi.
 
Näyttelijätyössä ei ole mitään erikoista. Jack Nicholsonilla on elokuvassa verraten pieni rooli, eikä tämän perusteella voisi kuvitella, että miehestä tulisi yksi seuraavien vuosikymmenten parhaista näyttelijöistä. ”Hohdon” ja ”Yksi lensi yli käenpesän” kaltaiset hirmuiset suoritukset kun ovat aivan eri sfääreissä. Sam Peckinpahin luottonäyttelijän Warren Oatesin roolina on usein olla vastenmielinen tyyppi, oli sitten elokuvassa hyvien tai pahojen puolella. Willettin hahmo tuo mieleen Bennien elokuvassa ”Tuokaa Alfredo Garcian pää”. Millie Perkins puolestaan selviytyy yhdellä ilmeellä elokuvan läpi. Eniten pidin Will Hutchinsin esittämästä, hieman lapsekkaasta Coleysta, joka on Willettin vastakohta, hyväntahtoinen hölmö.
 
Joku saattaa pitää elokuvaa tylsänä. Sitä se onkin, jos mittapuuna pidetään sitä, ettei siinä juuri ammuskella ja ruumisluku jää loppuratkaisusta riippuen välille 2-4. Tarinan kummallisuus tekee siitä kuitenkin katsomisen arvoisen. Valmiiksi pureksittuja elokuvia on maailmassa ihan tarpeeksi.
 
Arvosana: ***
 
 
the_shooting-normal.jpg