Luodin laki (La resa dei conti/The Big Gundown)
 
Pääosissa: Lee Van Cleef, Tomas Milian, Walter Barnes
 
Ohjaus: Sergio Sollima (1966) 107min
 
Palkkionmetsästäjä Jonathan Corbett (Lee Van Cleef) aikoo pyrkiä senaattiin. Liikemies Brokston (Walter Barnes) aikoo tukea tämän kampanjaa, jos Corbett auttaa hänen pyrkimystään rakentaa rautatie Meksikoon. Asia saadaan sovittua Brokstonin tyttären häissä, mutta tilaisuus keskeytyy, kun käy ilmi, että Manuel ”Cuchillo” Sanchez (Tomas Milian) on todistajien mukaan raiskannut ja murhannut 12-vuotiaan tytön. Etsintäpartion sijasta Brokston suostuttelee Corbettin tehtävään. Cuchillo osoittautuu vaikeammin napattavaksi, kuin mitä Corbett ensin luuli ja pian epäonnistuminen alkaa käydä hänen kunnian päälle. Tehtävä muuttuu henkilökohtaiseksi.
 
Kolmesta Sergiosta (Leone, Corbucci, Sollima) Sollima lienee se kaikkein tuntemattomin. Tunnetuin miehen elokuvista lienee Charles Bronsonin tähdittämä rikoselokuva ”Armoton mies”. Lännen elokuvia hän teki vain kolme: ”Luodin laki”, ”Kasvokkain” ja ”Ratsasta henkesi edestä”. Laatu tosin korvaa tässä tapauksessa määrän: kaikki kolme elokuvaa ovat genren keskivertoa parempia elokuvia. Yhteistä Solliman westerneille on se, että niissä kuvataan köyhiä meksikolaisia ja osin myös Meksikon vallankumousta. Elokuvat viehättivät etenkin vasemmiston edustajia, olihan Kuuban vallankumous vielä tuoreessa muistissa ja Che Guevara kulttihenkilö, tällöin vielä elossakin. ”Luodin laissa” vallankumous ei ole mukana kuin muutamina viittauksina. Elokuva keskittyy Corbettin ja Cuchillon väliseen suhteeseen.
 
Corbett ja Cuchillo ovat toistensa vastakohtia: Corbett on entinen sotilas, nykyään arvostettu palkkionmetsästäjä. Hän noudattaa lakia. Ja rahan avulla hän on toteuttamassa unelmaansa senaattorin virasta. Cuchillo puolestaan on saanut taistella koko elämänsä, sillä Meksikossa lakeja on kaksi: toinen rikkaille ja toinen köyhille. Tämän vuoksi Cuchillo on joutunut elättämään itsensä ja vaimonsa myös pikkurötöksillä. Yhteistä miehille on se, että he ovat periksi antamattomia, ja etenkin Corbett joutuu toteamaan, ettei meksikolainen ”pikkunilkki” olekaan helposti kiinniotettavissa. Kerta toisensa jälkeen Cuchillo onnistuu livahtamaan hänen käsistään mitä omaperäisimmillä keinoilla, jopa meksikolaisesta vankilasta, jonne miehet päätyvät sellikavereiksi. Corbett antaa raivon sokaista harkintakykynsä, kunnes Cuchillo muistuttaa tätä, kuinka paljon mukavampi on olla jahtaajana kuin jahdattavana, ja että Corbett voi vielä itsekin päätyä jahdattavaksi. Kun Brokston esikuntineen saapuu Meksikoon, Corbett alkaa ajatella, että asiat eivät taidakaan olla aivan niin yksinkertaisia kuin hän on kuvitellut.
 
Tomas Milian on elokuvan tähti: hän heittäytyy täysillä Cuchillon rooliin, mikä näyttää olleen fyysisestikin aika raskas. Hän joutuu juoksemaan vuorenrinteitä ja ruokopeltoja pitkin, häntä pyöritetään maassa aina kuin mahdollista. Cleefin rooli muistuttaa jonkin verran hänen täysosumarooliaan eversti Douglas Mortimerina (”Vain muutaman dollarin tähden”). Siinä hän oli osittain opettaja rämäpäiselle Moncolle (Clint Eastwood), mutta tässä Corbett on se, joka oppii eniten. Muutenkin casting toimii hyvin. Walter Barnes tulkitsee hyvin liikemiestä, joka on tottunut saamaan rahalla sen mitä haluaa. Rooli jää juuri oikan verran taka-alalle kahteen pääosan esittäjään verrattuna. Elokuvan käännekohdan jälkeen Brokston nousee tärkeään rooliin. Samoin Gerard Herterin esittämä itävaltalaisparoni von Schulenberg: alussa pedataan odotukset hänen ja Corbettin välisestä ”ampumakilpailusta” eikä asian suhteen tarvitse pettyä.
 
Elokuvassa ei ole oikeastaan mitään pahaa sanottavaa. Kohtaus, jossa Cuchillo pakenee sadistisen leskirouvan (Nieves Navarro) tilalle, on vähän irrallinen muusta elokuvasta, ja tuntuu perin epäuskottavalta, että 1800-luvulla nainen pitäisi ”haaremia” Yhdysvaltain sydänmailla. Tilan rengit ovat jatkuvassa taistelussa saadakseen naisen suosion, ja kun paikalle ilmestyy uusi pelimies, jännite kiristyy edelleen. Genressä paikoin oleva nopea tempo ei onneksi vaivaa tätä elokuvaa, vaan kun on aika heittäytyä pohtimaan asioita, niin näin myös toimitaan. Kaiken kruunaa Ennio Morriconen upea musiikki, jonka arvostan yhdeksi maestron parhaimmista. Quentin Tarantino käytti (yliarvostetussa?) elokuvassaan ”Kunniattomat paskiaiset” Ludwig van Beethovenin Für Elise teeman muunnosta, jonka Morricone teki tähän elokuvaan. Elokuvassa soitetaan myös alkuperäistä versiota.”Vain muutaman dollarin tähden elokuvassa” soi La resa dei conti niminen sävellys, mutta kyseessä on aivan eri sävellyksestä.
 
Elokuvasta on olemassa useampikin versio. Aikojen saatossa osa englanninkielisestä dialogista on kadonnut ja sittemmin on julkaistu täyspitkä versio (italialaisen version ohelle), jossa puuttuvat kohdat on korvattu italialaisella dialogilla ja englannin tekstityksellä. ”Hyvä, pahat ja rumat” sai aikanaan uudelleen äänitetyt repliikit poistettuihin kohtauksiin Cleefin kuoleman jälkeen. Iso vaiva ei olisi ollut toimia tämän kanssa samalla lailla. Elokuva olisi sen arvoinen.
 
Arvosana: ****½
 
 
the_big_gundown-normal.jpg