Viimeinen naula arkkuun (Buon funerale, amigos!... paga Sartana/Have a Good Funeral, My Friend… Sartana Will Pay)
 
Pääosissa: Gianni Garko, Daniela Giordano, Antonio Vilar
 
Ohjaus: Giuliano Carnimeo (1970) 92min
 
Sartana (Gianni Garko) saapuu paikalle, kun hänen ystävä Joe Benson (Attilio Dottesio) surmataan. Sartana surmaa tappajat ja saa selville, että nämä ovat palkattuja asemiehiä ja jäljet johtavat Indian Creekiin. Kaupungissa paikallinen pankkiiri Hoffman (Antonio Vilar) vakuuttaa, että Bensonin murha selvitetään. Ennen kuolemaansa Benson on lähettänyt viestin siskontytölleen: Bensonin omistama maapalsta ja sillä sijaitseva kaivos on kirjattu Abigail Bensonin (Daniela Giordano) nimiin. Kun Abigail saapuu kaupunkiin, niin Sartana, Hoffman kuin kiinalainen kasinon omistaja Lee Tse Tung (George Wang) haluavat ostaa palstan itselleen. Huhu kertoo kaivoksesta löytyneen kultaa. Sartana saa peräänsä tappajia, Abigail kidnapataan ja lopussa paljastuu suuri huijaus.
 
Ja Sartana on jälleen huomattavasti rikkaampi. Sarjan kolmas osa (jos jätetään välistä George Hiltonin tähdittämä ”Hetkesi on tullut - Sartana on täällä”) petraa edellisistä elokuvista. Tällä kertaa Tito Carpi ei ollut mukana käsikirjoitustiimissä, ja se näkyy siinä, että tarina ei poukkoile niin päättömästi, mutta toisaalta lopun kaksintaistelut jäävät vähän mielikuvituksettomiksi. Yhtä kaikki elokuva kamppailee sarjan pahaan elokuvan tittelistä ”Juokse, juokse, Sartana tulee” – elokuvan kanssa.
 
Eräs tekijä on se, että teknisesti toteutus on huomattavasti paremmalla tolalla (trailerin laatuun ei kannata luottaa). Vaikka raha ei itsessään tee elokuvasta parempaa, niin kyllä sillä kuitenkin oma osansa sen laatuun on. Kuvan- ja äänenlaatu on huomattavasti parempi edeltäjiin verrattuna, ja kun elokuvan musiikin säveltäjäksi oli saatu Bruno Nicolai, tunnelma nousi välittömästi. Musiikkihan on niin Morriconea kuin vain voi olla laukkakomppeineen ja kitaroineen. Miehethän tekivät paljon yhteistyötä: Nicolai johti useita Morriconen elokuvasävellyksiä tai teki niihin orkestraation ja sama toimi myös päinvastoin. Ja jo aiemmin mainittu eheys tarinan juonessa on selkeä plussa, unohtamatta myöskään sitä, että turhia sivurooleja ei tässä juuri ole.
 
Totuus maapalstan arvoituksesta paljastuu vähän kerrallaan ja loogisesti, ja lopussa tapahtuva koukku (jääköön se paljastamatta) toimii. Itse sitä en olisi hoksannut, enkä edes muistanut sitä. Gianni Garko, joka oli halunnut hahmoon muutosta, on vielä enemmän sliipatun näköinen: sänkiparta vaihtui viiksiin ja pulisonkeihin. Henkilökohtaisesti pidän aiempaa naamakarvoitusta tyylikkäämpänä. Sartana päätyy lähempiin väleihin Abigailin kanssa (ainoa kerta koko sarjassa), joten sileälle poskelle on syynsä. Ja mikäs Daniela Giordanon näköisen naisen viereen on kellahtaessa. Soledad Mirandan ohella hän on euro-westernien, ja miksei myös ylipäänsä elokuvien kauneimpia naisia. Elokuvan muista hahmoista mieleenpainuvin on Kungfutsea lainaava Lee Tse Tsung, josta myös löytyy enemmän puhtia kuin ensi arvaamalta voi kuvitella. Tsung olisi ansainnut vähän suuremman roolin elokuvan lopussa.
 
Kohtaus, jossa Sartana ampuu ratsun selästä edellä menevän valjakon pyörän lukituksen irti, ampuu jo pahasti yli. Tämä on enne tulevasta, sillä sarjan viimeisessä osassa mennään vielä tätäkin pidemmälle Tito Carpin palattua kynän varteen. Sartanoita seurannut ”They Call Him Cemetery” oli vielä vakavasti otettava western, mutta tämän jälkeen niin Carnimeon kuin Garkonkin urat suuntasivat alamäkeen. Westernkomedia ”Gringo nimeltä ’Pyhä Henki’” alkoi olemaan ainakin minulle jo vähän liikaa.
 
Arvosana: ****
 
 
have_a_good_funeral_my-friend_sartana_wi