Adios Sabata (Indio Black, sai che ti dico: Sei un gran figlio di...)
 
Pääosissa: Yul Brynner, Dean Reed, Ignazio Spalla
 
Ohjaus: Gianfranco Parolini (1970) 104min
 
Meksikolaiset kapinalliset palkkaavat Sabatan (Yul Brynner) varastamaan itävaltalaisjoukkojen kullan, rahoittaakseen aseostoksensa. Sabata saa avukseen Escudon (Ignazio Spalla), Septiembren (Sal Borgese), Gitanon (Joseph P. Persaud), pari muuta meksikolaista sekä arvoituksellisen Ballantinen (Dean Reed), joka maalatessaan eversti Skimmelin (Gérard Herter) muotokuvaa, saa sisäpiirin tietoa kullan kuljetuksesta. Ryöstö ei kuitenkaan mene putkeen: Escudon miehiä kuolee, ja lopulta paljastuu, että kullan sijasta säkkeihin on laitettu hiekkaa. Ja kun miehet, jotka ovat myymässä aseita kapinallisille, on tapettu itävaltalaisten toimesta, Sabata ja kumppanit päättävät viedä kullan Skimmelin linnoituksesta.
 
Elokuvaan liittyy pieni mysteeri: alkuperäisessä, italialaisessa versiossa, Brynnerin esittämä hahmo on Indio Black, mutta kuvasta pystyy lukemaan, että miestä kutsutaan Sabataksi. Eri tietojen mukaan joko tuottajat eivät olleet suostuneet Lee Van Cleefin palkkioon ja siksi päätyneet Brynneriin tai Cleef oli tehnyt sopimuksen elokuvaan ”Seitsemän rohkean kosto”, jossa hän esittää Chris Adamsia, jota taas Brynner esitti alkuperäisessä ”Seitsemän rohkeaa miestä” Kurosawa-adaptaatiossa sekä tämän ensimmäisessä jatko-osassa ”Seitsemän rohkean paluu”. Kierrätys on siis osattu jo 60–70 luvuilla. Oli asia sitten niin tai näin, elokuvasta löytyy kaikki ”Sabata, salaperäinen ratsastaja” tunnusmerkit. Tai ei ihan: Parolinille tyypilliset loikkivat hahmot on karsittu liki pitäen pois. Ja se on pelkästään positiivinen asia. Elokuva olisi varmasti toiminut ja myynyt hyvin Indio Black nimelläkin, ja vaikka se onkin trilogian keskimmäinen osa, sen voi hyvin pitää itsenäisenä elokuvana erossa Cleefin Sabatoista. ”Sabataan” ja ”Sabatan paluuseen” musiikin säveltänyt Marcello Giombini oli tästä produktiosta sivussa, mutta Bruno Nicolain musiikki vetää vertoja Giombinille.
 
Elokuva sijoittuu vuoteen 1867, jolloin Maximillian I menetti valtansa Meksikossa. Tarinasta voi vetää nuolen myös 1940-luvulle, jolloin erästä Euroopan maata hallitsi itävaltalainen, ja jonka joukot pitivät itseään rodullisesti ylivertaisena muihin nähden. Mustiin pukeutuneet armeijan tiedustelijat voi nähdä ”Gestapon” miehinä. Jotain yhteiskunnallista sanomaa on siis saatu mukaan. Toisin oli ensimmäisessä osassa, jossa Sabata keskittyi omaan vaurastumiseensa. No, tässäkin asiat menevät monimutkaiseksi, ja lopulta Sabata miehineen päättää jakaa kullan keskenään. Juoni on paikoitellen huttua, mutta hyvin toteutettu toiminta kantaa sen yli.
 
Ulkoisesti Brynnerin Sabata on erilainen kuin Cleefin Sabata, mutta siihen erot jäävätkin: jälleen kerran Sabata on tilanteen herra joka tilanteessa. Sabatan ase on yksi persoonallisimmista: se näyttää katkaistulta kivääriltä, jota hän kantaa kotelossa kuin pistoolia. Hän lataa sitä sivusta, erillisestä lippaasta, jossa viimeisen luodin tilalla on odottamassa sikari. Täytyyhän ammuskelun jälkeen vähän sauhutella. Joka tapauksessa tuollainen viritelmä on upean näköinen, vaikka se tuskin todellisuudessa olisi toimiva vekotin lainkaan.
 
Sabatan apuri Septiembre ampuu kuolettavia kuulia jaloillaan, periaatteessa täysin typerä juttu, mutta silti se toimii tällaisessa elokuvassa hyvin. Gitano esittää kuoleman flamencoa aina, kun Escudo on antanut ”kuolemantuomion”. Spalla esitti roolia myös ensimmäisessä Sabatassa, samoin Gianni Rizzo, joka on itävaltalaisten tiedustelija.
 
Legendaarisen Banjon paikalla on Ballantine, maalari, joka joka käänteessä yrittää napata kullan itselleen. Hänet täytyy vain pitää mukana, sillä hän on miehistä ainoa, joka tietää kullan sijainnin. Elokuvan lopussa Ballantinen kohtalo on liki pitäen sama kuin Banjolla. Dean Reed ei ole näyttelijänä samaa tasoa kuin William Berger, mutta tässä hän yltää kyllä uransa parhaaseen suoritukseen. Reedin elämä päättyi itsemurhaan 1986 Itä-Berliinissä. Tai näin viralliset asiakirjat väittävät. Itä-Saksaan loikannut Reed auttoi Stasia, ja on arveltu, että tämä murhattiin, mahdollisesti Stasin, KGB:n tai CIA:n toimesta.
 
Onko tämä sitten parempi kuin ”Sabata, salaperäinen ratsastaja”? Nämä kaksi elokuvaa ovat selvästi Parolinin parhaimmat elokuvat. Jos pitää yhdestä, toinenkin varmasti miellyttää.
 
Arvosana: ****
 
 
adios_sabata-normal.jpg