Nimeni on Nobody (Il mio nome é Nessuno/My Name Is Nobody
 
Pääosissa: Henry Fonda, Terence Hill, Geoffrey Lewis
 
Ohjaus: Tonino Valerii (& Sergio Leone) (1973) 116min
 
Jack Beauregard (Henry Fonda) on ikääntyvä asesankari, joka aikoo vetäytyä eläkepäiville Eurooppaan. Se on kuitenkin hankalaa, sillä kultakaivoksen omistava ”Villi joukko” haluaa tämän hengiltä, koska he ovat tappaneet tämän veljen, Nevada Kidin ja pelkäävät Jackin kostoa. Jackin seuraan tuppaantuu omituinen kulkija, joka sanoo olevansa ”Nobody” (Terence Hill), ja on ihaillut tätä pienestä pitäen. Nobody yrittää houkutella Jackia kohtaamaan ”Villin joukon”, 150 ratsastavaa miestä, jotta tämä päätyisi historian kirjoihin legendana. Ja päätyäkseen itsekin sinne, miehenä, joka tappoi Jack Beauregardin.
 
Minulla on tätä elokuvaa kohtaan viha-/rakkaussuhde. Terence Hill (Mario Girotti) on näyttelijä, joka jakaa mielipiteitä: toiset rakastavat, toiset inhoavat. Onneksi kuulun tässä asiassa välimaastoon. Ja sama koskee itse elokuvaakin. Se on tarina vanhan lännen lopusta. Vuosisata vaihtuu ja jäyhien asesankarien tilalle tulee erilaiset, veijarimaiset hahmot. Nobody on hyvin lähellä Trinityä, joka nousi ilmestyttyään huikeaan suosioon. Jälkimmäinen Trinity oli jopa Italian katsotuin elokuva aikoinaan. Toisin kuin Trinity-elokuvat, ”Nimeni on Nobody” on sekoitus komediaa ja draamaa. Se on myös elokuvan ongelma, sillä se ei ole selkeästi kumpaakaan. Elokuvan alku ja loppu menevät draaman mukaan, mutta keskellä elokuvaa oleva puolituntinen komediaa: kaupungissa, johon Nobody ja myöhemmin Jack saapuvat, on sirkuskarnevaali. Samalla elokuvakin muuttuu karnevaaliksi. On nopeutettua kuvaa, kermakakku-komediaa (kirjaimellisesti), viinan kanssa törttöilyä sekä Hill & Spencerin elokuvista tuttua naamalle läimimistä ja Hillin ääliömäistä toljotusta. Tässä vaiheessa on aina kiusaus painaa kaukosäätimestä pikakelauspainiketta, sillä edellä mainitut huumorin osat eivät oikein uppoa.
 
Tarina perustuu Sergio Leonen ideaan, eikä se oikein vaikuta täysin valmiilta. Koko juonikuvio on vähän sitä sun tätä. Vetovoima perustuu puhtaasti Fondan ja Hillin välisessä suhteessa. Siinä on osin jotain samaa kuin Laurel & Hardyn, ja miksei myös Hill & Spencerin, komedioissa, joissa toinen saa parivaljakon kiperiin tilanteisiin. Leone ei ole ollut mukana käsikirjoittamassa, toisin kuin muita elokuviaan. Virallisesti elokuva ei ole hänen, mutta tiettävästi hän on ohjannut siihen muutaman kohtauksen. Avauskohtaus, jossa ”Villin joukon” tappajat yrittävät murhata Jackin parturissa, muistuttaa kovasti ”Huuliharppukostajan” avauskohtausta. Ensimmäisen 10 minuutin aikana ei montaa sanaa kuulla. ”Villi joukko” on pukeutunut vaaleisiin takkeihin, kuten Cheyennen miehet ”Huuliharppukostajassa”. Tämän lisäksi elokuvaa vitsailee hyväntahtoisesti Sam Peckinpahin kanssa. ”Villi joukko” on siis ”Wild Bunch” eli Peckinpahin elokuva ”Hurja joukko”, joka on paljosta velkaa myös Leonen elokuville. Eräässä kohtauksessa hautausmaalta löytyy hauta, jossa on nimi Sam Peckinpah. Peckinpahin luottonäyttelijä R.G. Armstrongilla on sivurooli. Jos elokuva olisi onnistuneempi, niin vitsitkin osuisivat paremmin kohteisiinsa.
 
Jos tässä ei ole riittämiin, niin Morriconen musiikkikin on kaksijakoista: Nobodyn teema on yksi ärsyttävimmistä ikinä. ”Villin joukon” teema, jossa Morricone on varioinut Wagnerin ”Ride of the Valkyries”-teemaa, on puolestaan parasta. Muuten kuulostaa, että hän on käyttänyt teemoja ”Huuliharppukostajasta” – tieten vai alitajuntaisesti, sitä on vaikea sanoa.
 
Mutta kuten alussa tuli mainittua, niin onhan tässä paljon sellaista josta pidänkin. Kun Hill ei hölmöile, hän on vakuuttava, vaikkei Fondan veroinen. Elokuvan loppu on lähes liikuttava: Jackin ääni jää kertomaan ohjeita nuorelle ihailijalleen. Kohelluksen seasta löytyy myös oikeasti hauskoja hetkiä. Kaikille Dallas-sarjan ystäville tiedoksi, että Ewingien ottopoika Ray Krebbsiä esittävä Steve Kanaly kuolee elokuvan alussa lyijymyrkytykseen.
 
Arvosana: ***½


my_name_is_nobody-normal.jpg