Death Sentence (Sentenza di morte)
 
Pääosissa: Robin Clarke, Tomas Milian, Adolfo Celi
 
Ohjaus: Mario Lanfranchi (1968) 90min
 
Cashin (Robin Clarke) veli ammutaan tämän silmien edessä. Asialla on neljä miestä, jotka väittivät veljen vieneen miesten yhdessä varastaman kullan. Cash, joka on alkoholisti, jättää viinan ja lähtee jahtaamaan miehiä yksi kerrallaan.
 
Siinä on juoni kaikessa yksinkertaisuudessaan. Samalla juonella länkkäreitä on tehty maailman sivu. Tällä kertaa toteutus on erilainen: Cash kohtaa neljä miestä, jokaisen omassa episodissaan. Kun tietää Quentin Tarantinon kiinnostuksen westerneihin, etenkin spagettiwesterneihin, ei voi välttyä ajatukselta, että ”Death Sentence” olisi ainakin alitajunnassa pyörinyt QT:n mielessä, kun tämä teki ”Kill Bill-tuplaansa”. Tarantinon kerronnasta poiketen, elokuvassa edettäneen kronologisesti, vaikkei siitä mitään varmuutta annetakaan. Ensimmäisen jakson aikana kerrotaan takautumien avulla se, miksi Cash kostoretkelleen on lähtenyt. Kun jakso loppuu, niin seuraava jakso alkaa ilman mitään siirtymää, Kolmannen jakson aikana Cash haavoittuu, kun taas neljännessä jaksossa Cash on jälleen kunnossa. Aikaa siis lienee kulunut jaksojen välillä. Sitä ei kerrota, kauan kostoretki kokonaisuudessaan kestää. Eikä se edes ole olennaista.
 
Kuten ei sekään, että elokuvan sankari ei ole hahmoista mielenkiintoisin. Toinen toistaan eriskummallisemmatt henkilöt odottavat viimeistä hetkeään. Ensimmäisenä on vuorossa karjatilan omistaja Diaz (Richard Conte). Cash ajaa tämän lopulta erämaahan mielenkiintoisen asetelman kera: Diazilla on kaksikon ainoat aseet, mutta Cashillä vesileili. Toisessa jaksossa Cash saa vastapelurikseen Monteron (Enrico Maria Salerno), joka on uhkapeluri. Kun rahat on pelattu, viimeinen käsi pelataan hengestä. Käden voittanut saa ampua vastapelurin. Monteron neljä kuningasta ei riitä, kun kohtauksen päätyttyä paljastuu Cashin omanneen neljä ässää. Veli Baldwin (Adolfo Celi) on kolmannen jakson ilkimys. Pappismies, joka pitää itseään Jumalan välikappaleena mitä tulee syntisten rankaisemiseen. Baldwin saa Cashin jo altavastaajan asemaan, mutta ylimielisyydessään häviää pelin. Jakso päättyy omituisesti, kun Cash ampuu Baldwinin viimeisellä luodillaan, vaikka on seitsemän kiväärimiehen ympäröimänä. (Olisiko tämä sittenkin ollut se viimeinen jakso?) Viimeisessä jaksossa on ehkä se kaikista mielenkiintoisin hahmo: O’Hara (Tomas Milian) on albiino, joka rakastaa kultaa ja vaaleita naisia. Sanomattakin on selvää, että tämä koituu myös miehen kohtaloksi. O’Haran lähes seksuaaliseksi aktiksi muuttuva kultakolikon hyväily on iljettävää katseltavaa, mutta taitavalla tavalla. Paljoa huonommaksi ei jää kohtaus, jossa O’Hara haluaa tunnustella ja haistella Cashin syötiksi tuodun blondinaisen (Lilli Lembo) hiuksia. Kiitokset menevät Tomas Milianille, joka tulkitsee roolinsa mainiosti. Eikä moittimista ole muissakaan näyttelijöissä. Adolfo Celin tunnetuin rooli lienee ”Pallosalaman” konnana, Emilio Largona. Enrico Maria Salerno on puolestaan mies, joka puhui Clint Eastwoodin dialogit italiaksi ja Richard Conte on esiintynyt lukuisissa tv-sarjoissa ja mm. ”Kummisedässä” Don Emilio Barzinin roolissa. Robin Clarke ei pärjää tälle porukalle, mutta suoriutuu roolistaan ihan kelvosti.
 
Saksaksi puhutussa versiossa Cashin nimi on Django. Mitään tekemistä tällä ei kuitenkaan ole sen ”Djangon” kanssa. Ilmeisesti sillä on haluttu vain hypettää elokuvaa, mikä on turhaa, sillä se pärjää hyvin omine avuineenkin.
 
Arvosana: ****
 
 
death_sentence-normal.jpg