Kolmen kopla (Matalo! Kill Him)
 
Pääosissa: Lou Castel, Corrado Pani, Antonio Salines
 
Ohjaus: Cesare Canevari (1970) 92min
 
Joukko meksikolaisrosvoja pelastaa Burtin (Corrado Pani) hirttotuomiolta. Burt osoittaa kiitoksensa ampumalla heidät takaapäin. Sitten hän lyöttäytyy yhteen ystäviensä Tedin (Antonio Salines), Philin (Luis Dávila) ja Maryn (Claudia Gravy) kanssa ja piiloutuvat Benson Cityn autiokaupunkiin odottamaan suunniteltua ryöstöä. Kultalähetysryöstön aikana Burt saa surmansa. Benson Citystä löytyy asukas, Gertrude Benson (Ana Maria Mendoza) ja kaupunkiin saapuu kaksi satunnaista ohikulkijaa, leskirouva (Mirella Pamphili) sekä pastorin poika Ray (Lou Castel). Jouduttuaan sadistisien kidutusten kohteeksi, Ray, aseeton mies, kostaa rosvojoukolle.
 
Elokuvaa on pidetty yhtenä oudoimmista westerneistä. Elokuvan juoni on hyvin yksinkertainen, mutta sen toteutus on kaikkea muuta: siinä on psykedeelinen maku. Kameratyöskentely on tavanomaisesta poikkeavaa, kameran välillä pyöriessä ja panoroidessa 360 astetta, kuvakulmat ovat erikoisia ja leikkauksessa kuvien keskellä on käytetty mm. muutaman framen kuvia silmästä, joka ”katsoo” kaupungin tapahtumia. Elokuvan musiikki noudattaa samaa linjaa: välillä tulee psykedeelistä tai progressiivista rockia, sitten taas tunnelmaa luovia ääniä, voihkaisuja ym. Tämä luo pelottavan tunteen, kun sitä käytetään kuvattaessa aavekaupunki Benson Cityä, jonka ainoa asukas, Gertrude, näyttää mustassa puvussaan, ja kalpeassa naamassaan joltain vampyyriltä tai zombilta. Minussa ainakin heräsi ajatus, että mahtaako koko Benson City olla joku toinen todellisuus, kuoleman esikartano, sillä suuri osa hahmoista on ollut kuoleman kanssa tekemisissä: Bart pelastui hirrestä, ja yhdessä Maryn, Philin ja Tedin kanssa löytävät kaupunkiin janoon kuolemaisillaan. Benson Cityn hautausmaa on täynnä Bensoneita. Ja tyhjästä kaupunkiin saapuva leskirouva on juuri menettänyt miehensä, sekä Ray, joka hoipertelee paikalle kuoleman porteilta. Kysymyksiä, joihin vastauksia voi jokainen pohtia mielessään.
 
Alku on varsin ahdistava, sillä ennen kuin Gertrude, leskirouva ja Ray ilmestyvät elokuvan (vajaan tunnin kohdalla alusta), tarinassa on vain vastenmielisiä hahmoja. Mary on yhtä sadistinen kuin miehetkin, ja lisäksi hän tuntuu viettelevän miehiä halunsa mukaan, kuin ”femme fatale”, tarkoituksenaan vaan hyötyä kulloisestakin miehestä. Minään yllätyksenä ei tule, että Burt lavasti oman kuolemansa ja palaa lopussa hakemaan kultaa, ja naistaan. Burtin luonteen tuntien hän olisi todennäköisesti jättänyt myös Maryn taakseen, mutta siihen loppuratkaisuun ei elokuvassa päästä. Ja hyvä niin. Näyttelijöistä parhaiten onnistuvat naiset, etenkin Claudia Gravy. Sen sijaan jatkuvasti hymyilevä Corrado Pani on hyvin ärsyttävä. Lou Castel on puolestaan ilmeetön eikä oikein ole sellainen antisankari, joka herättää myötätuntoa ja ihailua.
 
Tarina olisi kaivannut hieman syventävää kuvaa Raystä ja leskirouvasta. Näiden ilmestyminen elokuvaan tapahtuu aivan kuin käsikirjoittaja olisi miettinyt, että lisätäänpä tähän pari henkilöä. Raystä kerrotaan sen verran, että hänen isänsä oli pastori, ja sen myötä hän sai kasvatuksen, jossa asioita ratkottiin muuten kuin väkivallalla. Mukanaan hän kantaa pussin täydeltä bumerangeja. Onko hän siis aussi? No, ei ainakaan aksentin perusteella. Ehkä se on vain kannanotto 1960-luvulla heränneen aboriginaalien protestiliikkeen, ja ylipäätään vähemmistökansojen puolesta. Leskestä ei kerrota mitään ja hänen rooliksi jääkin vain se, että Ray haluaa vaihtaa löytämänsä kullan naiseen.
 
Miksikään kassamagneetiksi elokuva ei muodostunut, ja se jäi Canevarin ainoaksi lännenelokuvaksi, ja tämän jälkeen Canevari teki pikkutuhmia elokuvia. Oma kulttimaine sillä toki on. Perinteisiä lännenelokuvien ystäviä se ei varmaankaan miellytä, mutta oma paikkansa sille westernhistoriassa kuuluu.
 
Arvosana: ***
 
 
matalo-normal.jpg