Pääosissa: Claire Trevor, John Wayne, John Carradine
 
Ohjaus: John Ford (1939) 91min
 
Kuusi matkustajaa, hyväsydäminen, prostituoitu Dallas, (Claire Trevor), raskaana oleva sotilaan vaimo Lucy Mallory (Louise Platt), juoppo tohtori Boone (Thomas Mitchell), Konfederaattien puolesta taistellut herrasmiesuhkapeluri Hatfield (John Carradine), kiero pankinjohtaja Gatewood (Berton Churchill) sekä kiertelevä viinakauppias Peacock (Donald Meek) lähtevät vaunuilla kohti Lordsburgia, läpi vihamielisten apassimaitten. Vaunuja ajaa Buck (Andy Devine), apunaan sheriffi Curly (George Bancroft), joka on lähtenyt mukaan saadaakseen kiinni vankilasta paenneen Ringo Kidin (John Wayne), jonka arvelee menevän kohti Lordsburgia selvitääkseen kaunanasa Plummerin veljesten kanssa. Vaunuja saattaa sotilasjoukko. Matkalla he tapaavat hevosen menettäneen Ringo Kidin, jonka Curly pidättää. Väliasemalla sotilaat saavat uuden käskyn ja erkanevat saattojoukosta. Matkustajat päättävät jatkaa vaarallista matkaa kohti määränpäätä. Mutkia matkaan tuo Lucyn synnytys. Ja lopulta apassijoukkojen hyökkäys.
 
Kyseessä on John Fordin ensimmäinen western, jossa on ääni mukana. Elokuva on ollut myös monella muulla tavalla uraauurtava: Monument Valleyssa kuvatut kohtaukset ovat huikeita (ja Leonekin kuvasi muutamia kohtauksia ”Huuliharppukostajaan” samassa paikassa), ensimmäistä kertaa käytettiin tekniikkaa, jossa kameroita varten oli maahan kaivettu kuoppia, jolloin pystyttiin kuvaamaan ylijuoksevia hevosia ja vaunuja. Lisäksi elokuva nosti John Waynen suureksi tähdeksi.
 
Itse juoni on kovin yksinkertainen, mutta laaja henkilöhahmojen kirjo tekee siitä sitäkin mielenkiintoisamman: Dallas ja tohtori Boone ovat hyljeksittyjä, pakotettuja lähtemään. Ringo Kid ja Hatfield ovat sitä myös osin. Yhteistä näille on, että he kaikki ovat väärinymmärrettyjä. Sen sijaan yhteiskunnallisesta statuksesta nauttiva Gatewood on suurin konna, viedessään asiakkaiden rahat. 1930-luvun Suuri lama näkyy hahmossa selkeästi: räikein esimerkki on se, kun Gatewood toteaa, että ”Mikä on hyväksi pankille, on hyväksi maalle.” Tänä päivänäkin voisi asiasta olla eri mieltä. Dallasin ja Ringo Kidin välille syntyvä romanssi tuntuu mahdottomalta, kun kumpikin häpeää itseään. Ringo Kid on vielä luvannut maksaa velkansa Plummerin veljesten kanssa, joten hänen eloonjäämisensäkin on epävarmaa. Ja onhan mies pidätettynä vankilapaosta. Ringo Kid suunnittelee pakenevansa, ja odottavansa Dallasia rajan takana, mutta apassien hyökkäys muuttaa sitäkin suunnitelmaa.
 
Kaikki huipentuu lopulta upeaan kohtaukseen, jossa apassit hyökkäävät vaunun kimppuun. Kohtaus on toteutettu niin hienosti, että nykypäivän elokuvantekijät saisivat yhä katsoa, miten toimintakohtauksia tehdään. Ei leikellä kuvia muutaman framen pätkiksi. Tästä paras esimerkki on stunt-kohtaus, jossa Ringo Kid joutuu hyppäämään hevosten väliin hakemaan ohjaksia. Vaikka huikeampiakin temppuja on Fordin westerneissä tehty (ja myöhemmin sama temppu "Kadonneen aarteen metsästäjissä", jossa sankari raahautuu rekka-auton alta), niin silti yhdellä kuvalla toteutettuna se on vaikuttava näky. Kohtaus on niin vaikuttava, että loppuun ladattu Plummerien ja Ringo Kidin välinen välienselvittely jää väistämättäkin vähän valjuksi. Salaperäisesti toteutetussa kaksintaistelussa olisi muuten kaikki ainekset ikimuistoiseen loppuun. Ratkaisu vihjataan tosin jo aiemmin, kun Plummerin pokeripelissä hänen viimeiseksi jäävä käsi on ”Kolme ässää ja kahdeksikot” (kuolleen miehen käsi). Fordille tutunomainen valoilla ja varjoilla leikittely näkyy lopussa selkeästi. Ford onnistuu, aiheesta huolimatta, myös välttämään pahimmat ylilyönnit intiaanien kovin yksipuolisessa kuvauksessa, verrattuna vaikkapa "Majuri Dundeehen".
 
Kun tarina, casting ja toteutus on laadukasta, niin tuloksena on yksi parhaista westerneistä.
 
Arvosana: ****½


stagecoach-normal.jpg