Garringo (Garringo)
 
Pääosissa: Anthony Steffen, Peter Lee Lawrence, José Bódalo
 
Ohjaus: Rafael Romero Marchent (1969) 90min
 
Johnny (Peter Lee Lawrence) näkee sotilaiden tappavan hänen isänsä, joka on myös sotilas, maanpetokseen vedoten. Johnny vaipuu shokkiin ja pakenee paikalta, kunnes päätyy Klausin (José Bódalo) ja tämän tyttären Julien (Solvi Stubing) luokse. Klaus kasvattaa pojan kuin tämä olisi hänen omansa. Kun Johnny löytää kaksintaistelun jäljiltä revolverin, ja Klaus opettaa hänet ampumaan, alkaa hän hakea hyvitystä isän kuolemalle, tappamalla sotilaita, irrottaen näiden arvomerkit ja lähettäen viestejä komentopaikoille: ”Sincerely, Johnny”. Armeija lähettää Johnnyn perään luutnantti Garringon (Anthony Steffen), joka suostuu tehtävään vain päästäkseen pois vankilasta. Yksitellen Garringo noukkii Johnnyn miehiä, kunnes päätyy loukkaantuneena, ja puolivahingossa, Klausin luokse, josta on puolestaan tullut sheriffi. Kun asioiden oikea laita paljastuu Klausille, hän pitää itseään syypäänä tapahtuneisiin. Garringo haluaa Johnnyn elävänä, mutta Johnnyn perässä olevat palkkionmetsästäjät eivät tee tehtävästä helppoa.
 
Elokuvassa on hyvin mielenkiintoinen asetelma, kun kostoa janoava onkin elokuvan pahis. Sympatiaa voi tuntea Johnny puolesta, olkoonkin, ettei isän kuolemantuomion oikeutus käykään selväksi. Garringon suhteen on samoin, vaikkakin toisessa suhteessa: keinoja kaihtamaton upseeri tekee kaikkensa tehtävän eteen, oli kyseessä mies tai nainen, mutta miehen toiminta on kyseenalaista. Klaus puolestaan katuvana isäpuolena täydentää vahvan rooligallerian. Muut roolit ovatkin sitten enemmän tai vähemmän turhia: etenkin naisroolit on huonosti kirjoitettu. Sama pätee myös näyttelijöihin: Steffen, Lawrence ja Bódalo ovat rooleissaan hyviä, Bódalo jopa erittäin hyvä. Itseäni hiukan vaivaa Steffenin kivikasvoisuus. Pidänkin enemmän miehen roolityöstä ”Gentleman Killerissä.” Englanniksi dubattuna kivikasvoisuus korostuu entisestään, mutten tiedä onko elokuvasta olemassa englanniksi tekstitettyä versiota. Suomeksi sitä ei ainakaan löydy! Mutta huonomminkin dubattuja elokuvia on.
 
Garringo on toinen Marchentin (veljesten) western, jonka olen nähnyt. (Rafael ohjaa, Joaquin kirjoittaa) Jos ”Kuoleman lähettiläs” oli veijarimainen, niin tämä vedetään totisella otteella. Toisaalta teemakaan ei anna komiikalle aihetta, Johnny kun on jakautunut hyväksi ja pahaksi persoonaksi. Tämän osalta olisi toivonut, että tekijät olisivat paneutuneet enemmän Johnnyn pahan ja hyvän puolen välisiin eroihin ja taisteluun siitä, mitä pään sisällä tapahtuu. Nyt tyydytään oikomaan mutkia, kuten näyttämällä verenpunaista taivasta, kun Johnnyn mieli järkkyy, ja loppujen lopuksi Johnny muistuttaa enemmän tavallista rikollista kuin henkisesti sairasta, siksi laskelmallista hänen toiminta on. Tässä olisi ollut hyvä paikka myös kasvattaa Julien roolia. Toiminnallinen osuus hieman hiipuu loppua kohti. Vaikka kohtaukset onkin ylipäätään hyvin toteutettu, niin joissakin kohtauksissa revolverin vetoa ei näe, mikä on ammuskelukohtausten suola. Nyt näyttelijä saattaa seistä ase kädessään, ilman, että revolverin vetoa kotelosta edes tulee. Musiikista vastaa Marcello Giombini, jonka säveltämä pääteema soi vähän liian useasti elokuvan aikana. Joka tapauksessa kelpo westernistä on kyse, paras näkemistäni Marchentin tai Steffenin elokuvista.
 
Arvosana: ***½
 
 
garringo-normal.jpg