Viiden miehen armeija (Un esercito di cinque uomini/The Five Man Army)
 
Pääosissa: Peter Graves, James Daly, Bud Spencer
 
Ohjaus: Don Taylor (Italo Zingarelli?) (1969) 105min
 
Meksiko 1914. Victoriano Huerta on Meksikon diktaattori. Luis Dominguez (Nino Castelnuovo) hakee Dutchmanin (Peter Graves) pyynnöstä Mesiton (Bud Spencer), Augustus Bennettin (James Daly) ja Samurain (Tetsuro Tanba). Dutchman lupaa vanhoille ystävilleen, jotka ovat tuntemattomia toisilleen, 1000 dollaria tehtävästä, jonka ensimmäinen vaihe on pelastaa meksikolaiskapinan johtaja teloitukselta, sillä tällä on tietoa 500 000 dollarin kultakuljetuksesta Huertalle. Dutchmanilla on rohkea suunnitelma ryöstää vahvasti aseistettu ja vartioitu juna. Kulta, 100 000 $ per mies, saa viiden miehen armeijan ryhtymään vaaralliseen tehtävään.
 
Aivan, Vaarallinen tehtävä Villissä Lännessä, tai oikeammin Meksikossa. Peter Gravesia ei pysty muuhun rooliin juuri kuvittelemaan, paitsi ehkä pähkähullun pilotin rooliin (”Hei! Me lennetään” ja ”Hei! Taas me lennetään”). Ja eihän tässä mitään vikaa ole. Homma toimii täydellisesti näinkin. Graves ei häviä ”oikeille” western-tähdille pätkääkään, ollessaan kylmä, kyyninen ex-sotilas, joka johtaa joukkoaan. Augustus on räjähde-ekspertti, Mesito puolestaan se pakollinen voimamies, Luis meksikolainen akrobaatti ja Samurai, no, on samurai, hiljainen ja nopea tappaja. Kaikki roolit on hyvin kirjoitettu tarinaan, ja jokaisen erikoisala hyödynnetään tyylikkäästi. Hahmot ovat kohtalon hyljeksimiä kulkijoita. Ja näyttelijät hoitavat hommansa jouhevasti. Jopa Bud Spencer. Eräskin kriitikko kirjoitti toistuvasti, ettei halua nähdä yhtään elokuvaa, jossa näyttelee joko Terence Hill tai Bud Spencer, tai molemmat yhdessä. Spencer, Italiaa uinnissa Helsingin olympialaisissa edustanut, osaa ”yllättää” hyvälläkin näyttelyllä, aivan kuten Hill. Se, että kaksikko teki todella huonoja elokuvia 70- ja 80-luvulla, ei pitäisi leimata miesten koko uria, jotka alkoivat jo 60-luvun alussa. Ja jos tämmöiset asiat tuppaavat jatkuvalla syötöllä ärsyttämään kriitikoita, niin suosittelen vaihtamaan alaa. Katsojat eivät ole tyhmiä ja uskovat asian varmaan yhdelläkin kerralla.
 
Tämäkin tarina on lähtenyt italialaisen kauhun mestarin Dario Argenton kynästä ja ohjaasta on vähän kahta tietoa, mutta Argento itse on maininnut Taylorin ohjaajaksi. Kaksi muuta mieleen muistuvaa westerniä löytyvätkin henkilökohtaisesta TOP-10 listasta, eli ”Huuliharppukostaja” ja synkkämielinen ”Haudat vailla nimeä”. Aivan tarkkaan en tiedä, kuinka paljon Argento on westerneitä kynäillyt, mutta jälki miellyttää ainakin itseäni ja tämmöisiä katselisin kaiket päivät. Eihän elokuvassa mitään vakavaa pohdintaa ole, vaan kyse on puhtaasta viihteestä, jolla on oltava sijansa, ja joita on turha verrata vaikkapa ”Citizen Kaneen”. Aivot-narikkaan viihdettä elokuva ei myöskään ole. Jätetään se rooli vaikkapa Tom Cruisen (ja Samuli Edelmanin) ”Vaarallinen tehtävä” elokuvasarjalle. Esikuvina, Vaarallinen tehtävän-sarjan kanssa, ovat toimineet myös toisesta maailmansodasta kertovat sotaseikkailut, kuten ”Likainen tusina”, ”Kotkat kuuntelevat” ym. vastaavat. Jos etenkin jälkimmäisessä juonenkäänteet menevät jo huumorin puolelle, tässä kikkailu on minimissä. Se ei yritä olla yhtään enempää, mitä sen on mahdollista olla. Kaiken kruunaa Morriconen hieno musiikki, jälleen kerran. 
 
 
Arvosana: ****
 
 
the_five_man%20_army-normal.jpg