Pääosissa: James Stewart, Audie Murphy, Dan Duryea
 
Ohjaus: James Neilson (1957) 87min
 
Grant McLaine on haitaria soittava kulkija, entinen rautatieyhtiön sovittelija (trouble shooter). Kun hän saapuu rautatietyömaan päähän, ja tapaa vanhoja ystäviään, hän saa tietää, ettei työntekijöille ole maksettu palkkoja, sillä junalla toteutetut palkkakuljetukset on ryöstetty jo kolme kertaa. Rakennuttaja (Jay C. Flippen) palkkaa Grantin viemään seuraavaa kuljetusta. Mukaansa hän saa nuoren pojan, Joey (Brandon De Wilde), joka on kuulunut rahat ryöstäneeseen Whitey Harbinin (Dan Duryea) jengiin, johon kuuluu myös Grantin pikkuveli, The Utica Kid (Audie Murphy). Jengi ryöstää tietämättään rahat ja kidnappaa rakennuttajan vaimon (Elaine Stewart). Grant lähtee hakemaan naista ja rahoja takaisin.
 
Rautateiden rakennus, tuo legendaarinen aihe, on innoittanut montaa elokuvaa ja kirjaa. ”Kaksintaistelu vuorilla” (1956) on Norman A. Foxin kirjoittama näkemys aiheesta, joka päätyi elokuvaksi heti ilmestyttyään. Yleensä rautatieyhtiöt on kuvattu pahoiksi, rahaa ja valtaa ahnehtiviksi riistäjiksi, mutta tässä asetelma on päinvastoin. Kovin eeppiseksi rautatieteollisuus ei tosin tarinassa nouse, vaan koko tarina on rakennettu James Stewartin ja tämän ihmissuhteiden ympärille. Sillä lähes jokainen henkilö on jotenkin kietoutunut Stewartin menneisyyteen. Eikä vähiten maantierosvoksi muuttunut velipoika. Lapsenkasvoinen Audie Murphy voisi tosin ulkonäkönsä puolesta olla Stewartin poika, vaikkei miehillä ikäeroa olekaan kuin 16 vuotta. Yhä kulmikkaammaksi käyvä Stewart haitareineen puolestaan tuo mieleen Esa Pakarisen, sillä erotuksella, että Pakarisen laulua kuuntelee mieluummin kuin Stewartin. Ylipäätään elokuvan näyttelijätyö on melko keskinkertaista, intohimotonta ja toisaalta myös selkeää ylinäyttelemistä, etenkin Dan Dureyan kohdalla. Sivuosassa näyttelevä Brian De Wilde muistetaan myös ”Etäisten laaksojen miehestä” poikana (roolinimi molemmissa Joey), joka jäi huutamaan Alan Laddin perään: Shane, Come back!
 
Tietty epäloogisuus vaivaa elokuvaa. Harbinin jengi on jakaantunut kahteen osaan: toiset kannattavat Whiteya ja toiset Utica Kidiä. Ihmetyttää, että näinkin riitaisa porukka on onnistunut ryöstämään ylipäätään mitään. Rahakuljetusta vartioimaan palkatut miehet on pistetty kaikki yhteen vaunuun helpottaakseen ryöstöä. Suomenkielinen nimi ei kerro mistään mitään, sillä mitään kaksintaistelua ei käydä. Vuorilla tosin käydään varsin viihdyttävä lopputaistelu, joskin lopputulos kaikkinensa on helposti pääteltävissä. Siitä huolimatta elokuvan loppu onnistuu hilaamaan koko elokuvan paremmalle puolelle. Jos rautatieaspekti olisi hyödynnetty paremmin, ja saippuaoopperamaiset juonenkäänteet sivuutettu, puhuisimme varmasti yhdestä westernklassikosta. Suositeltavaa on kuitenkin katsoa ”Huuliharppukostaja” (jos sitä nyt ei jostain syystä ole koskaan nähnyt). Siinä yhdistyvät sekä ”Kaksintaistelu vuorilla” että ”Johnny Guitar” elokuvien teemat hienolla tavalla. Yhteistä kaikille on soitinta kantava sankari ja tässä haitari häviää kyllä selkeästi muille soittimille. Lainaanpa vielä Jope Ruonansuuta. ”Mistä tuntee herrasmiehen? No, siitä, että hän osaa soittaa haitaria, muttei kuitenkaan soita sitä.”
 
 
Arvosana: ***
 
 
night_passage-normal.jpg