Villi joukko (Diamante Lobo/God’s Gun)

 

Pääosissa: Lee Van Cleef, Jack Palance, Leif Garrett

 

Ohjaus Gianfranco Parolini (1976) 95 min

 

Sam Claytonin (Jack Palance) jengi ryöstää pankin ja lähtee seuraavaksi remuamaan Juno Cityyn, jossa Jess Clayton tappaa miehen. Miestä ei saada vastuuseen ja jengi karkaa kaupungista. Kaupungin pappi ja entinen asemies Isä John (Lee Van Cleef) hakee Jessin takaisin. Jengi tappaa Isä Johnin ja pelastaa Jessin hirttotuomiolta. Varhaisteini-ikäinen Johnny (Leif Garrett), jonka oma isä on kuollut ja jolle Isä John on myös isällinen hahmo, on kuullut Isä Johnin puhuvan asemiehestä nimeltä Lewis (myös Lee Van Cleef). Johnny lähtee etsimään häntä, jotta Isä Johnin murha saadaan kostetuksi.

 

 Näkemäni Parolinin (pseudonyymi Frank Kramer) westernit on jaettavissa kahteen luokkaan: loistavat (Yksinäinen taistelija, Sabata – salaperäinen mies, Adios Sabata) ja kehnohkot. ”Villi joukko” kuuluu jälkimmäiseen. Parolinin westernit ovat pääasiassa olleet tyyliteltyjä, joissa sankari on ollut ylivertainen asemies, ryyditettynä jamesbondmaisilla apuvälineillä. Tässä elokuvassa näistä elementeistä ei ole tietoakaan. Tähän olisi totisesti kaivattu Parolinin käsikirjoittajakaveria, Renato Izzoa. Elokuvan on tuottanut israelilaisparivaljakko Menahem Golan ja Yoram Globus, jotka mm. 80-luvulla tuotti useita menestyksekkäitä Hollywood-toimintaelokuvia. Sabatat oli tehty isolla rahalla ja se näkyi jäljessä, niin kuvallisesti kuin äänellisesti. Yleensä intohimo korvaa pienen budjetin, mutta nyt näin ei ole. Kuvan laatu on huono, värit haaleat. Musiikin on säveltänyt Sante Maria Romitelli, jonka sävelet ovat kyllä ehtaa spagettiwestern musiikkia, mutta mikään teema ei jää elämään katsojan muistiin. Sabatoihin säveltäneet Bruno Nicolai tai Marcello Giombini olisivat voineet saada elokuvaan vähän omaperäisempää tunnelmaa. Puhumattakaan maestro Enniosta.

 

Mutta ei elokuva täysin kelvoton ole. Etenkin alussa tapahtuva pankkiryöstö on hyvin toteutettu ja Jack Palance on, jälleen kerran, todella luihu, aivan kuin Gian Maria Volonte konsanaan elokuvissa ”Vain muutaman dollarin tähden” ja ”Kourallinen dollareita”. Samoin Lewisin ilmestyminen kuolleena Isä Johnina Claytonin jengille on hyvä idea. Enemmän olisin tosin kaivannut asetaisteluja Van Cleefin osalta. Takautumien avulla selvitetään henkilöiden menneisyyttä ja tapahtuuhan Samin ja Johnnyn suhteessa dramaattinen käänne. Van Cleef on myös tuplaroolissaan hyvä, joskin miehen pitämä lainehtiva peruukki ei voi olla naurattamatta. Muutenkin elokuvassa on liian paljon tahatonta komiikkaa. Sen sijaan shokin myötä mykäksi muuttuva Leif Garrett ei osaa elekieltä lainkaan. Leffaa voi suositella lähinnä Van Cleefin faneille.

 

 Arvosana: **
 
 
god%27s_gun-normal.jpg