Puoliverinen (Flaming Star)

Pääosissa: Elvis Presley, Steve Forrest, John McIntire, Dolores Del Rio

Ohjaus: Don Siegel (1960) 88 min

Clint Burtonin (Steve Forrest) syntymäpäivien jälkeen naapuritilan perhe joutuu Kiowa-heimon hyökkäyksen kohteeksi. Burtonien perhe säästyy verilöylyltä, sillä perheen isän, Sam Burtonin (John McIntire) vaimo Neddy (Dolores Del Rio) on alkujaan Kiowa ja heillä on myös yhteinen poika Pacer (Elvis). Verilöylyn jälkeen sekä intiaanit että valkoiset pakottavat Burtonit valitsemaan puolensa, joka saattaa johtaa perheen hajoamiseen. Vaan kohdistuuko valinta sittenkin kolmanteen osapuoleen, Burtoneihin?

Älä tuomitse kirjaa kannen perusteella sopii tämän elokuvan tunnuslauseeksi, ainakin niille, jotka karsastavat Elviksen elokuvia. Kepeät laulukomediat vaihtuivat kertaheitolla tähän elokuvaan, jonka teemana on suvaitsevaisuus ja eri kulttuurien ymmärtäminen. Sävyltään se on myös hyvin tumma. Vuonna 1958 Clair Huffaker kirjoitti romaanin (Flaming Lance) eräänlaisesta uusioperheestä. Elokuvan filmaaminen oli jo tuolloin suunnitelmissa ja veljesten rooleihin kaavailtiin Marlon Brandoa ja Frank Sinatraa. Suunnitelma lykkääntyi siis kahdella vuodella ja rooleihin tulivat Elvis ja Steve Forrest. Sen minkä Elvis näyttelijän taidoissa häviää, paikkaa hän ehdottomasti eksoottisella ulkonäöllään: hän voisi hyvinkin olla puoliverinen yksitotisine ilmeineen. Joka tapauksessa Elvis tekee mielestäni yhden parhaista roolisuorituksistaan. Elviksen laulua päästään ihailemaan tunnusmelodian muodossa, Flaming Star (Sherman Edwards & Sid Wayne) ja Clintin syntymäpäivillä esitetty A Cane And A High Starched Collar (Sid Tenner & Roy Bennett). Laulukohtaus esitetään elokuvassa perinteisemmin kuin vaikkapa Love Me Tenderissä. Liekö tässä vaikutusta ohjaajalla? Don Siegel ei ollut vielä kovin tunnettu nimi tämän elokuvan aikaan. Toisin oli reilu vuosikymmen myöhemmin Likaisen Harryn ilmestyttyä.

Draaman ja toiminnan osuus on hyvässä balanssissa ja jännitys kasvaa loppua kohti, joten elokuvaa voi pitää onnistuneena.

En ole lukenut kyseistä romaania, mutta aivan täysin elokuva ei täytä suvaitsevaisuusteemaansa. Intiaanien leirinuotiokohtauksessa intiaanit esitetään kyllä inhimillisinä, mutta muuten sorrutaan tuohon sotaisaan kuvaan, jolla heitä tuohon aikaan kuvattiin. Ehkä Hollywood ei kuitenkaan ollut vielä aivan valmis toisenlaiseen kerrontaan. Motiivi intiaanien hyökkäykselle toki annetaan: otetaan takaisin se, mikä kerran oli heidän. Burtonien perhe sen sijaan kerää kaikki sympatiat joutuessaan sekä valkoisten että intiaanien kaltoin kohtelemiksi. Etenkin perheen äidin osa on vaikea, kun oman heimon silmissä ei ole enää mitään ja valkoisten suhtautuminen… no sehän tiedetään.

Lähihistoriasta löytyy varoittava esimerkki siitä, kun joku esittää vaatimuksen: joko olette meidän puolella tai meitä vastaan.

Kokonaisuutena elokuva on ehdottomasti katsomisen arvoinen ja voikin pitää valitettavana, että Elvis palasi melko pian taas kevyempiin elokuviin. Sitä myydään mm. 20th Century Classics – sarjassa ja sitä saattaa löytää kaupoista hyvinkin huokeaan, jopa euron hintaan. Hatara muistikuva on huomauttavinaan, että Burtonien tila olisi "sama" kuin Edwardsien tila "Etsijöissä."

Nummelan Juhalle kiitokset taustatiedoista.

Arvosana: ***

 flaming_star-normal.jpg