Paholaisen palkkalaiset - Director's Cut (Una ragione per vivere e una per morire/ A Reason to Live a Reason to Die)

Pääosissa: James Coburn, Bud Spencer, Telly Savalas

Ohjaus: Tonino Valerii (1972) 113 min

James Coburn on eversti Pembroke, josta on tullut kulkuri sen jälkeen, kun hän antautui Telly Savalasin esittämälle majuri Wardille Fort Holmanin taistelussa. Bud Spencer, varastamalla itseään elättävä Eli Sampson, törmää Pembrokeen ja lopulta molemmat pidätetään ja he saavat kuolemantuomiot. Pembroke lupautuu valtaamaan Fort Holmanin linnakkeen takaisin pitääkseen henkensä. Armeijalla ei ole kuitenkaan varaa antaa sotilaita hänen käyttöön ja ainoat liikenevät miehet löytyvät hirttolavalta, heidän mukanaan Sampson. Pembroke ja seitsemän muuta aloittavat mahdottoman tehtävänsä.

Ennakkoon lukemani arvostelut elokuvasta antoivat siitä ristiriitaisen kuvan: "jälleen yksi muunnos Robert Aldrichin Likainen tusina klassikosta", "Bud Spencer komedia". Ensimmäinen kuvaus onkin oikea, mutta kovin komediallinen elokuva ei ole. Saksassa elokuvasta oli julkaistu 79 minuuttinen leikattu versio nimellä "The Fat Man and the Warthog". Spencerin hahmo on toki osittain hauska, mutta ei tuohon aikaan suosittuun Trinity-tyyliin. Etenkin miehen yritys tiirikoida oven lukkoa sai minut nauramaan. Esimerkiksi Tonino Valeriin seuraava ohjaustyö, arvostettu "Nimeni on Nobody" (Il Mio Nome e Nessuno/My Name Is Nobody) kärsii enemmän tuosta komedia- vaiko draamaelokuva syndroomasta. Elokuva ei ole myöskään järin väkivaltainen: rytinä alkaa vasta elokuvan viimeisen puolen tunnin aikana ja sittenhän sitä toki riittää. Sitä ennen ampuminen tapahtuu kuvan ulkopuolella.

James Coburn, joka oli aikanaan kieltäytynyt Leonen Kourallinen dollareita pääosasta, on roolissaan erinomainen katkerana everstinä. Spencer luo hänelle hyvän aisaparin, eikä sorru Hill/Spencer ilveilyihin. Niin ikään hän ei käytä tavaramerkkiään, eli "nyrkillä päälakeen". Savalasin rooli on pieni eikä se ole häneltä paljoa vaatinut. Ja sen kyllä näkee lopputuloksestakin. Muut Pembroken ryhmän jäsenet ovatkin sitten täysiä statisteja. Tai kuten joku arvostelussaan mainitsi: sen takia mukana, että saataisiin kuolemia enemmän. Valerii toimi Leonen apulaisohjaajana ja Leonen vaikutteita näkyy etenkin kuvauspuolella. Preeriaa (kuvattu Espanjan Almeriassa) näytetään ahkerasti. Ajatuksena kahdeksan miehen linnoituksen valloitus on naurettava, mutta eihän näillä elokuvilla mitään suurempaa tematiikkaa haetakaan. Erikoisin kohta elokuvassa on, kun hirtettäviä esitellään Pembrokelle. Ainoa tuomituista, joka ei lähde mukaan, on pappi, joka oli saanut kuolemantuomion, koska kehotti ihmisiä kieltäytymään sotimisesta. Elokuvan loppukin esitellään heti ensimmäiseksi. Spencer toteaa "Olen tappanut tänään ensimmäisen kerran", johon Coburn "Ja minä viimeisen kerran."

Elokuva ei yllä Valeriin parhaimman elokuvansa, "Sormi liipasimella" (I giorni dell'ira/A Day of Anger) tasolle, mutta minulle se oli kuitenkin positiivinen kokemus.

 

Arvosana: ***½

 

a_reason_to_live_a_reason_to_die-normal.